maanantai 3. lokakuuta 2016

Niityn yli puiden siimekseen

Kauniit syyskuun päivät ovat upeaa aikaa! Kesä ei ole vielä luovuttanut otettaan, mutta syksyn värit alkavat jo vallata alaa puissa ja maakasveissa. Jätämme hyvästit lämpimille kesäpäiville ja varustaudumme hieman huokaisten pimeneviin iltoihin, syyssateisiin, räntään, kylmään. Mutta ei ihan vielä! Ensin tietysti ikuistamme nämä hienot hetket maalauksiin.

Aurinkoisina päivinä taivaan ollessa syvän sininen kaikki päävärit eri vivahteineen ovat yhtäaikaa esillä. Kun taiteilija vielä lisää maalaukseen mukaan vähän omiaan, onkin jo väriähky uhkaamassa. Yleensä yksinkertaisella rajoitetulla väripaletilla on helpompi saada aikaa yhtenäinen ja miellyttävä maalaus. Laajalla väripaletillakin voi selviytyä kunnialla, kunhan käyttää värejä järkevästi. Erityisesti taiteessa säännöt on tehty rikottaviksi, mutta ne kuitenkin usein auttavat kohti parempaa lopputulosta. Yksi tärkeimpiä sääntöjä on maalata riittävän isoja alueita, joissa joku väri hallitsee. Jos ripottelee värejä sinne tänne, on seurauksena helposti liian täplikäs, sekava maalaus. Toisaalta väriharmonian kannalta on usein hyvä, että sama väri esiintyy ainakin muutamassa paikassa maalausta.

Erityisesti puita ja muuta kasvillisuutta maalatessa liikaa yksityiskohtia syntyy helposti. Puussa on tuhansia lehtiä, mutta niitä ei todellakaan ole syytä kaikkia erikseen maalata. Maalauksessa puut ovat abstrakteja muotoja ja metsä muodostaa maalauksessa yhtenäisen muodon. Toki niitä yksityiskohtiakin maalataan, pieninä viitteinä.

Hyvän maalauksen perusta on sommittelu, jonka muodostavat isot muodot. Maisemamaalauksessa iso puu on muoto, samoin metsä, järvi, taivas, tie, pelto jne. Isot muodot jäävät näkyviin, kun siristää silmänsä niin, että yksityiskohdat katoavat. Jos maalauksessa on yli neljä isoa muotoa, alkaa sen rakenne heikentyä. Pienempiä muotoja ja yksityiskohtia onkin sitten maalauksen tyylistä riippuen paljon tai vähän.

Tässä esimerkissä valitsin referenssiksi ottamani valokuvan syksyisestä pikkutiestä Uudellamaalla. 


Päätin heti alkuun muuttaa asfalttitien hiekkatieksi. Aluksi ajattelin ottaa mukaan sähköpylväät, mutta jätin ne kuitenkin pois, koska ne olisivat tehneet työstä sekavamman. Koska halusin työhön lämpimän yleissävyn, valitsin paperiksi ruskean Sennelierin Pastel Card -paperin, kokona 30 x 40 cm. Aluksi hahmottelin pastellikynällä isot muodot. Paperin teippauksen oikeaan ylälaitaan laitoin nuolen merkiksi muistuttamaan valon suunnasta.

Suurten värimassojen levittämisen aloitin kovahkoilla Rembrandtin liiduilla ylhäältä alaspäin. Koska pastelleista valuu aina alaspäin väripölyä (maalaus pystyssä telineessä), on työskentely ylhäältä alaspäin luonteva valinta. Aluksi vedin taivaaseen perussinisen, sitten ryhdyin työstämään puiden lehvästöä. Tässä vaiheessa isojen massojen muodot eivät ole kovin tarkkoja - niitä ehtii työstää maalauksen edetessä. 


Mutta mitä ihmeen väriä tässä kuvassa näkyy? Puiden keskelle on maalattu violettia! Esiintyykö luonnossa todellakin tällaista väriä? No ei esiinny, mutta tämähän ei olekaan oikea metsä, vaan maalaus, joka ei yritäkään olla luonnonmukainen dokumentti. Violetti, tumma purppura ja sinisen sävyt toimivat hyvin vastaväreinä ja mausteena nk. oikeille luonnonmukaisille väreille. Pastelleilla maalatessa kannattaa edetä tummasta vaaleaan. Siksi ensiksi maalataan puiden varjokohdat ja niiden päälle valoisampi lehvästö. Varjokohdissa voi käyttää useaa eri väriä, kunhan ne ovat valööriltaan samanarvoisia, siis yhtä tummia. Usean värin käyttö tekee varjoista eloisampia. Tässä työssä olen valinnut valon puolelle jääviin varjoihin lämpimämmät ja varjotummiin kylmemmät sävyt.


Lehvästön rakensin tumman päälle lisäämällä ensin tummempia vihreitä, ruskeita ja punaisen sävyjä, ja siitä sitten pikkuhiljaa kohti vaaleimpia sävyjä valoisissa kohdissa. Valokohtiin ei kannata laittaa vain saman värin vaaleampaa sävyä vaan myös värin lämpimämpää versiota. Tässä vaiheessa siirryin käyttämään myös pehmeämpiä liituja, kuten Giraultia ja Terry Ludwigia.


Täysin sininen taivas on usein tylsä. Siksi lisäsin vähän pilviä taivaalle. Taivas on päivisin aina ylempänä tummempi ja lähellä horisonttia vaaleampi, minkä toteutuin pilvien ohessa.

Puihin kaiversin joitain valoaukkoja, joista taivas näkyy läpi. Aukkoja tekee helposti liikaa ja liian vaaleita. Aukot voivat olla hieman tummempia kuin takana oleva taivas, varsinkin pienissä aukoissa. Samoin kaiversin taivaan sinisellä puiden reunojen muodot mielenkiintoisemmiksi. Puiden rungot lisäsin loppuvaiheessa. Niiden muotoja, sävyjä ja sijaintia toisiinsa nähden kannattaa vaihdella.

Lopuksi tein etualan niityn, josta suurin osa on melko pehmeitä muotoja. Pohjalla on maan pohjan tumma ruskea. Niityssä on vältetty vahvoja kontrasteja ja teräviä rajoja, koska ne vetävät katsetta puoleensa, eikä etualan niityn ole tarkoitus olla maalauksen fokus. Fokuskohta löytyy tien mutkasta, sen takana näkyvästä kauemmasta metsästä ja puiden taakse katoavasta tiestä. Maalauksen alalaita ja reuna ovat valööriltaan hieman tummempia; näin katse pysyy helpommin maalauksen sisäosissa.

Niitty ja metsä viimeistellään muutamilla yksityiskohdilla, lehdillä ja joillakin ruohonkorsilla, jotka lisäävät tekstuuria ja viihdyttävät silmää. Fokuskohdan alueelle vielä vähän kirkkaampia värejä. Lopuksi signeeraus, joka on olennainen osa maalausta. Kaiken kaikkiaan maalauksen kului 5-6 tuntia.


Kun vertaa lopullista maalausta valokuvaan, voi nähdä jotain yhtäläisyyttä suurissa muodoissa, mutta muuten maalaus on alkanut elää omaa elämäänsä. Näin sen kuuluukin olla - en halua jäljentää valokuvia. Jos osaisin, haluaisin tehdä impressionistisempia maalauksia ja abstraktimpaa tyyliä. Siihen eivät taitoni vielä riitä, mutta tekemällä paljon töitä voin ehkä hieman paremmin seurata näkemykseni teitä. Ja matkan tekeminen on itsessään valtavan antoisaa.


maanantai 12. syyskuuta 2016

Pastels Girault - pastelliliituja vuodesta 1780

Girault on maailman vanhimpia pastellien valmistajia. Sen tuotteita ovat käyttäneet monet tunnetut taiteilijat ja ne ovat hyvin suosittuja myös tämän päivän pastellitaiteilijoiden keskuudessa. Monien pastellistien oppi-isä Richard McKinley käyttää paljon Girault'n pastelleja. Hänen töidensä innostamana halusin itse kokeilla näiden pastellien sopivuutta omaan työskentelyyni.

Girault'n liiduista löytyy 526 väriä, joita voi ostaa yksitellen (3,30 €/kpl) tai erikokoisina valmiina lajitelmina. Tilasin suoraan Girault'n verkkokaupasta 50 liidun setin (165 €), jonka liidut on valinnut ranskalainen naistaiteilija Claude Texier. Texierin valitsemia settejä on kolme erilaista, jotka täydentävät toisiaan. 



Kooltaan liidut ovat pitkiä ja kapeita (60 x 8 mm). Niiden pinta on melko kiinteä, hieman samaan tyyliin kuin Rembrandtin liidut. Sormiin ei tartu heti väriä yhtä paljon kuin pinnaltaan huokoisammista liiduista (Sennelier, Unison, Terry Ludwig,...). Pinnan alta Girault on pehmeämpi kuin Rembrandt mutta hieman kovempi kuin edellä mainitut huokoisammat liidut. Kaikkien liitumerkkien kovuus/pehmeys riippuu väristä. Jotkut pigmentit tuntuvat selvästi kovemmilta kuin toiset. 

Girault'n liidut katkeavat helposti, mikä ei ole kovin suuri haitta. Usein katkaisen liidut tarkoituksella; tällöin voi liituja käyttää paremmin isojen pintojen maalaamiseen lappeellaan. Girault'n liidut eivät kuitenkaan ole näin käytettynä parhaimmillaan, sillä kapea muoto johtaa nopeasti liidun ohenemiseen. Isoihin pintoihin käytän paksumpia Rembrandtin tai Terry Ludwigin liituja. Rembrandtit eivät nekään ole kovin paksuja, mutta melko kovia ja siksi soveltuvat katkaistuina isompien pintojen maalaamiseen.

Parhaimmillaan Girault on hitaasti ja melko yksityiskohtaisesti rakennettavissa maalauksissa. Kapea muoto ja pinnan kiinteys mahdollistavat tarkemman työskentelyn. Värejä on helppo kerrostaa, koska liitu on sisältä riittävän pehmeä.


Tässä esimerkki eri tekniikoiden yhdistämisestä. Pohjamaalauksen tein Rembrandteilla, jonka sitten levitin karkealla öljyväripensselillä ja isopropyylialkoholilla. Pohjan maalaamisessa voi olla melko suurpiirteinen, koska se jää osin uusien kerrosten peittoon. 


Kun pohja oli kuivunut, lähdin pikkuhiljaa rakentamaan maalausta kerroksittain pääosin Girault'n liiduilla. 


Pohjamaalaus saa pilkistää kerrosten alta ja väleistä. Parhaimmillaan tällaisesta yhdistelmästä voi syntyä hienoja eteerisiä töitä ja/tai kauniita tekstuureja. Viimeiset sävyjen tasaukset ja aksentit tähän työhön taputtelin pehmeiden Terry Ludwig -liitujen terävillä särmillä.


Kokeilun myötä olen alkanut pitää yhä enemmän Girault'n pastelleista. Saatanpa hyvinkin täydentää valikoimaani tilaamalla vielä kaksi Claude Texierin valikoimaa. Pastelliliituja ei ole koskaan liikaa.


perjantai 5. elokuuta 2016

Pastellimaalausta Kroatiassa, hyvän maalauksen salaisuus

Edellisessä kirjoituksessani lupasin paljastaa hyvän maalauksen salaisuuden. 
Tässä se nyt tulee: Ei ole mitään salaisuutta. Nämä asiat ovat olleet tiedossa jo satoja vuosia!

Sen sijaan on paljon hyviä ohjeita, jotka auttavat tuottamaan parempia maalauksia. Jotta lukijalle ei jäisi samanlaista pettymyksen tunnetta kuin iltapäivälehtien lööppien takana olevia juttuja lukiessaan, kerron teille jotain konkreettista eli hyvän maalauksen kaavan:

D + V + C = P(100)

Tässä kaavassa
D = Design, suunnittelu
V = Value, valööri
C = Color, väri
P(100) = sataprosenttinen suoritus, siis hyvä maalaus

Tämän kaavan voi sanoa olleen punainen lanka siinä opetuksessa, jonka saimme Karen Margulisilta pastellityöpajassa Kroatiassa. Vaikka tämä opetettiin pastellikurssilla, pätee se yhtä lailla muihinkin välineisiin. Avataanpa vähän tätä asiaa.

Design, suunnittelu

Hyvä maalaus ei synny sattumalta, sen takana on suunnitelma. Suunnitelma näkyy maalauksen sommitteluna, suurimpien massojen muotona ja sijoitteluna, maalauksen perusrakenteena. On tiettävästi taiteilijoita, jotka tekevät teoksensa intuitiivisesti sisimmästään kumpuavasta tajunnanvirrasta, mutta näitä on hyvin, hyvin vähän. Suuret mestarit ovat kautta aikain suunnitelleet etukäteen tekemänsä työt.



Jos teoksen perusrakenne on huono, ei sitä pelasta mikään. Maalausten sommittelusta on kirjoitettu lukuisia kirjoja - ja syystä. 

Value, valööri 

Valöörilla tarkoitetaan tummuus- ja vaaleusastetta. Valööri on maalauksessa tärkeämpi kuin väri. Erityisesti maisemamaalauksessa väri voi olla "väärä", mutta jos valööri on oikein, voi tuloksena olla hieno maalaus. Usein käytetään tarkoituksella värejä, joita ei luonnossa ole, jos ei eritysesti haluta tehdä täysin naturalistisia töitä (jotka ovat omasta mielestäni usein aika tylsiä). Jos taas valööri on väärä, näyttää maalaus omituiselta, vaikka värit olisivatkin luonnonmukaisia.

Hyvä tapa testata valöörien toimivuus on ottaa teoksesta kuva ja muuntaa se mustavalkeaan muotoon. Hyvä maalaus näyttää hyvältä mustavalkeanankin. Taiteilijoiden ikiaikainen kikka on siristää silmiä, jolloin pienet yksityiskohdat katoavat ja värinäkö heikkenee. Tällöin valöörit tulevat paremmin esiin.




Richard McKinley on sanonut osuvasti: Value does the work, color gets the glory.

Color, väri

Väri on se asia, johon katsoja usein ensimmäiseksi kiinnittää huomiota. Värit eivät kuitenkaan näytä hyvältä, jos niiden valöörit eivät ole oikein. Väri on siis onnistuuneessa työssä vähemmän tärkeää, kuin sommittelu ja valöörit. Värit ovat kuin kakun koristelu. Ensin pitää kuitenkin paistaa kakku eli suunnitella rakenne ja valöörit.



Asiat, joita meille Kroatian työpajassa opetettiin avasivat kutakin näistä kolmesta osa-alueesta erikseen ja yhdessä. Nämä asiat toistuvat eri muodoissaan uudestaan ja uudestaan myös käytännön työskenlyyn liittyvissä ohjeissa. Seuraavassa kirjoituksessa kerron muutamia oppimiani käytännön vinkkejä.



tiistai 2. elokuuta 2016

Pastellimaalausta Kroatiassa, miksi?


Kerroin edellisessä kirjoituksessani pastellityöpajasta Kroatiassa. Monet ovat kysyneet minulta, miksi lähdin kurssille Kroatiaan.

Lyhyt vastaus: Koska halusin lähteä.

Pitkä vastaus: Olen tätä kirjoittaessa harrastanut aktiivisesti pastellimaalausta noin kaksi ja puoli vuotta. Kun aloitin, yritin etsiä Suomesta pastellimaalauksen kursseja, mutta huonolla menestyksellä. Vaikuttaa siltä, että pastellimaalausta ei Suomessa oikein arvosteta kunnon taiteena - pastelliliiduthan ovat lasten välineitä. Ja kuitenkin suuret mestarit, kuten Edgar Degas, osoittivat pastellien voiman jo toista sataa vuotta sitten. Muissa maissa, varsinkin Yhdysvalloissa pastellitaide on saavuttanut arvostetun aseman. Käytännössä olen opetellut pastellien käytön tekniikan omatoimisesti lukemalla lehtiä ja kirjoja sekä katsomalla netistä opetusvideoita, joita on onneksi runsaasti tarjolla. Kun sitten huomasin Karen Margulisin pitävän työpajan Kroatiassa päätin oitis ilmoittautua.



Oli hieno kokemus saada omakohtaista ohjausta kokeneelta kansainvälistä mainetta saaneelta pastellitaiteilijalta. Luulen nyt paremmin ymmärtävän omat kehityskohteeni, joihin kannattaa juuri tässä vaiheessa paneutua. Tulevina vuosina kehitettävät taidot voivat liittyä ihan muihin asioihin, eihän taiteilija tule koskaan valmiiksi. Mitä enemmän oppii, sen paremmin ymmärtää, miten vähän osaa.



Karenin pitämät maalausdemot olivat hyvin valaisevia. Yleensä aamu aloitettiin nopealla demolla, joka liittyi päivän tekniikkaopetukseen. Myös retkien yhteydessä Karen teki nopeita n. 15-20 minuutin demoja plain air -maalauksesta.



Vaikka jokaisella taiteilijalla onkin oma tapansa rakentaa maalaus, antoi hänen työskentelyn seuraaminen paljon käytännön esimerkkejä toimivista käytännöistä ja suodenkuopista, joita on syytä välttää.


Seuraavassa kirjoituksessa paljastan teille hyvän maalauksen salaisuuden.

sunnuntai 31. heinäkuuta 2016

Pastellimaalausta Kroatiassa, opettajana Karen Margulis

Heinäkuun 2016 alussa Aria Workshops järjesti Kroatiassa viikon kestävän pastellimaalauksen työpajan, jossa opettajana ja ohjaajana oli tunnettu amerikkalainen pastellitaiteilija Karen Margulis. Olen seurannut hänen blogiaan jo pidemmän aikaa. Karen on pitänyt myös yhden kurssin Suomessa, mutta en silloin sitä huomannut. Nyt ilmoittauduin työpajaan heti, kun sen netistä löysin. Työpajan käytännön järjestelyistä vastasi Mario Vukelic ja hänen vaimonsa Minja. Kaikki sujui upeasti ja viikosta muodostui kaikille unohtumaton elämys.



Paikka oli pienessä Kukcin kylässä lähellä Porečin kaupunkia Istrian niemimaalla lähellä Slovenian ja Italian rajaa. Oppilaita oli yhteensä yhdeksän Yhdysvalloista, Kanadasta, Englannista, Belgiasta, Ranskasta, Sloveniasta ja Kroatiasta sekä minä Suomesta. Osallistujat olivat jo kokeneempia pastellitaiteilijoita. Minä taisin olla heihin verrattuna vasta-alkaja. 

Majoitumme täyshoitoon Villa Gloriaan, joka oli pieni perheomisteinen hotelli. Siellä oli myös yhteinen tilava ateljee opetusta ja maalaamista varten. Loistavat ruoat valmisti paikallinen keittiömestari - ja ruokaa oli vähintäänkin riittävästi. Paikan emäntä Manda kohteli meitä kuin ystäviä.





Viikon ohjelma oli erittäin hyvin järjestetty. Yleensä päivä aloitettiin Karenin opetuksella ja maalausdemoilla. Sitten tehtiin töitä joko ateljeessa tai luonnossa paikan ympäristössä. Ulkona tapahtuvaa plain air -maalaamista harjoitettiin myös lähiympäristöön tehtävillä retkillä. 



Istrian niemimaa on kaunis ja vehreä - aika lailla italialaistyyppinen. Alueella onkin edelleen paljon italiankielisiä asukkaita ja tiekyltit ovat sekä kroatiaksi että italiaksi. Aina ei vain maalattu. Kiersimme ohjatusti tutustumassa lähikaupunkeihin ja maaseutuun, pysähdyimme rantakahviloihin nauttimaan espressoa ja katselemaan eteerisesti yläviistoon.



 Retkiin kuului tutustumista kulttuurikohteisiin, vanhoihin kyliin ja viinimaistamista paikallisella viinitilalla. Retkikohteisiin kuuluivat Poreč, Rovinj ja Grožnjan ja välillä vaan lähdimme meren rantaan uimaan tai kuvaamaan auringonlaskua.





Mitä sitten opin viikon aikana? Saimme todella paljon sain hyviä oppeja yleisesti maalaamisen kehittämiseksi sekä myös henkilökohtaisia ohjeita oman työskentelyn parantamiseksi. Henki kurssilla oli loistava, siellä syntyi uusia ystävyyssuhteita. Emäntämme Manda luulikin meidän oppilaiden olleen vanhoja ystäviä, koska tulimme alusta lähtien niin hyvin juttuun keskenämme.


Seuraavissa blogeissani kerron tarkemmin niistä kultajyvistä, joita Karen meille antoi.

maanantai 13. kesäkuuta 2016

Taiteilijan matkavarustus


Kesällä on mukavaa maalata ulkosalla. Paitsi että pääsee nauttimaan harrastuksesta valitsemassaan kauniissa ja/tai mielenkiintoisessa ympäristössä, on erittäin opettavaista tehdä luonnosmaisia töitä alla prima eli kerralla valmiiksi. Kun ulkosalla valo voi muuttua nopeasti, pitää myös maalaus saada aika nopeasti vähintään siihen vaiheeseen, että sitä voi jatkaa sisätiloissa. Usein tällaiset työt ovat raikkaampia kuin ajan kanssa ateljeessa työstetyt.

Itse en halua kantaa raskasta maalausvarustusta vaan haluan keskittyä päivästä ja ympäristöstä nauttimiseen. Siis, miten selviydyn kevyellä, mutta riittävällä varustuksella? Minun tapauksessani varustus valitaan yleensä pastelli- tai vesiväritöitä varten, mutta kyllä näitä voi käyttää myös öljy- tai akryylimaalauksessa.

Valokuvausjalusta maalaustelineenä

Koska harrastan myös valokuvausta, minulle oli luonnollinen valita käyttää samaa valokuvausjalustaa myös maalaustelineenä. Valintani oli Siruin pieni hiilikuitujalusta varustettuna pienellä kuulapäällä. Ilman kuulapäätä jalustan pituus on kokoon laitettuna vain 40 cm ja pitkänä 115 cm. Kuulapää on 9 cm pitkä. Tähän jalustaan sitten kiinnitän tilpehöörit, joilla valokuvausjalusta muuntuu maalaustelineeksi.

Vesivärit

Usein teen vesiväreillä luonnoksia tai teen niillä pohjamaalauksen pastellitöille. Reppuun sujautan pienen 12 värin laatikon Van Gogh -vesivärejä, jossa on yksi pieni matkasivellin. Jos tarkoituksena on varsinaisesti tehdä vesivärimaalaus, otan mukaani isomman setin Windsor & Newton -värejä ja useampia pensseleitä. Vesiastioina käytän Cobran litistettäviä pehmeitä mukeja. 



Pastellivärit

Olen koonnut pastelliliiduista n. 100 liidun valikoiman pieneen Heilman Designs laatikkoon. Heilman-laatikot ovat erittäin laadukkaita ja aika kalliita. Hyvää ei saa halvalla. Omani olen tilannut suoraan valmistajalta Yhdysvalloista.




Tämän setin liidut ovat pääasiassa kovahkoja Rembrandt-liituja, joita täydentää pienet NuPastel-liidut sekä muutamia pehmeämpiä Sennelier-liituja. Tämän laatikon saa kiinnitettyä valokuvausjalustaan ja maalauksen pidikkeeseen. Laatikon pohjassa on ruuvinkolo, johon kiinnittyy standardikokoinen jalustan ruuvi. Tässä kuvassa laatikkoon on kiinnitetty Siruin kuulapään pikakiinnityslevy, joka astetaan kuulapäähän.



 Laatikkoon voi myös kiinnittää Heilman Designs -maalauspidikkeen. 


Maalausteline pastellivarustuksella

Maalauspidike

Heilman valmistaa kätevää kokoon taitettavaa maalaustelinettä, jonka voi kiinnittää valokuvausjalustaan joko pastellilaatikon kautta tai suoraan ruuvikierteellä.

Sirui hiilikuitujalusta ja Heilman-maalauspidike

Telineen keskellä on jalustaruuvin kiinnityslevy,
jos ei tökkää telinettä pystyyn pastellilaatikkoon.


Aputaso

Maalaamisessa tarvitaan laskutilaa väreille ja välineille. Tähän tarkoitukseen soveltuu SunEden-firman valmistama aputaso, joka lepää jalustan jalkoja vasten.
Aputason yläpinta

Aputason alapuoli, taitettavat tuet laidoilla

Maalausteline vesivärikattauksella

Kaikki yhteen reppuun


Kaiken tämän saan mahdutettua selkäreppuun, eikä kokonaisuus paljon paina. Jalusta jää hieman näkyviin, jos en viitsi irrottaa kuulapäätä. Kuvassa oleva Lowepro-reppu on suunniteltu valokuvausvälineitä varten, mutta toimii hyvin myös maalarilla.

Tässä vähän isompi vesivärisetti ja reppuni
Antoisia hetkia ulkoilmamaalauksen parissa!

sunnuntai 1. toukokuuta 2016

25 maalausta samasta aiheesta

Voiko taivas olla musta ja puut oransseja? Entä vihreä taivas ja siniset puut? Ainakin maalauksessa värit ja valöörit voivat olla juuri niin kuin taiteilija sen haluaa esittää. Maisemamaalarina maalauksessa useimmiten tulee käytettyä paikallisväriä, siis sitä väriä, jota aiheessa oikeastikin on. Siinä ei sinänsä ole mitään vikaa, mutta se saattaa jäykistää työn vain kopioksi näkymästä, ja taiteilijan oma tulkinta jää ohueksi. Itse taistelen jatkuvasti "oikein" tekemistä vastaan ja yritän irrottaa maalauksen reaalimaailman kuvaamisesta abstraktimpaan suuntaan. Paljon on vielä työtä tehtävänä!

Tänä keväänä ryhdyin harjoitusmielessä tekemään samasta aiheesta erilaisia töitä vaihdellen värejä ja muotoja. Jotta en jäisi liiaksi yksityiskohtiin eikä yhden työn tekemiseen menisi liikaa aikaa, valitsin paperin kooksi 15 x 20 cm, ja välineeksi kuivapastellit. Yhteen tällaiseen maalaukseen minulla menee 30-60 min. Tavoitteena pitäisi olla mieluummin puoli tuntia, mutta joskus on juuttunut minimaalauksen ääreen tunniksikin. Koska tarkoituksena ei olekaan tehdä valmiita maalauksia, voi tehdä vapaamminen erilaisia kokeiluja ja kehitellä omaa ilmaisua. Välillä tuloksena on ollut aivan omituisia väriyhdistelmiä ja joskus myös sellaisia, joista olen itse kovastikin pitänyt. 

Tähän mennessä olen tehnyt 25 pikkumaalausta.


Lähtökohtana töissä on pieni hiekkatie, joka kulkee tammilehdossa Saarenmaalla. 


Ensimmäisessä maalauksessa värit ovat lähellä paikallisvärejä, muissa jotain ihan muuta.



Joko kyllästyttää? Katsojaa ehkä, minua ei, koska väriyhdistelmät ja maalaustavat eivät lopu koskaan. Pastellitaiteilija Marla Baggetta teki samasta aiheesta 100 maalausta. Hänen esimerkistään sainkin kimmokkeen kokeilla itsekin sarjamaalamista. Jos samaan määrään tähtään, olen vasta urakan alussa. Aika näyttää, mihin asti jaksan. Luulen joka tapauksessa olevan mielenkiintoista ja opettavaista seurata maalausten muuttumista urakan aikana.


torstai 31. maaliskuuta 2016

UART pastellipaperi ja kevättalven hanget

Parhaan pastellipaperin metsästys jatkuu. Monet tunnetut amerikkalaiset pastellitaitelijat käyttävät joko Wallis tai UART -pastellipapereita. Wallisin paperia ei tahdo löytää edes Yhdysvalloista, saati sitten Euroopasta. Sen sijaan UART:in papereita voi ostaa Euroopasta ainakin Jackson's Art Supply verkkokaupasta. UART on santapaperityyppinen pastellipaperi, jota valmistetaan erilaisilla karkeuksilla. Numeromerkinnät ovat 240-800, jossa 240 on karkein ja 800 hienoin. Mitä karkeampi paperi, sitä enemmän värikerroksia se ottaa vastaan. Toisaalta karkealle paperille ei pysty työstämään tarkkoja yksityiskohtia, johon sileämpi paperi on omiaan. 

Ostin kokeiluun UART 500 -paperia, joka on siis keskikarkea ja ainoa, jota Jackson's myi. Se on hieman sileämpi kuin Sennelierin La Carte, mutta myös ohuempi ja taipuisampi. Värivalinta on helppoa, koska UART on saatavana vain vaalenharmaana.

Hyvänä puolena UART:issa on sen märkyyden sieto. Sille voi siis tehdä pohjamaalauksen märillä tekniikoilla. Märkä pohjamaalaus säästää paperin tarttumapintaa myöhemmille värikerroksille. Paperi ei siis mene yhtä nopeasti tukkoon. Sennelierin paperi ei kestä märkyyttä lainkaan.

Tässä pieni demonstraatio UART 500 -paperin käytöstä. Mallina on tämä kevättalven metsästä ottamani kuva. Metsät näyttävät useimmiten sotkuisilta, joten maalauksessa yksinkertaistan kuvaa selvästi. 


Aluksi tein pastellikynällä karkean viivapiirroksen.


Sitten maalasin suurimmat värimassat Rembrandtin pastellelilla. Tässä vaiheessa ei ole tarpeen tehdä tarkkaa työtä, koska tarkoitus on levittää värit märällä siveltimellä.


Siveltimenä käytän halpaa sianharjaksista tehtyä öljyvärisivellintä. Hienoja siveltimiä ei kannata käyttää, koska karkea santapaperi tuhoaa ne nopeasti. Nesteenä voi käyttää vettä tai alkoholia tai jotain muuta liuotinta, kuten tinneriä. Nesteen on syytä olla väritöntä. Koska kaapistani löytyi pullo mustaherukalla maustettua Absolut Vodkaa, jota ei ole tullut juoduksi, päätin käyttää sitä tässä maalauksessa. Samalla tauluun tuli vieno mustaherukan tuoksu. Alkoholi haihtuu vettä nopeammin, joten seuraavaa kerrosta pääsee maalaamaan vähän nopeammin. Alusmaalauksen pitää olla täysin kuiva ennen jatkotyöstämistä. Tältä näytti alusmaalaus sivelyn jälkeen.



Nyt pääsin varsinaisesti työstämään maalausta pastelliliiduilla. Koska pohjamaalaus oli tehty lähes paikallisväreillä, ei joka kohtaa ole enää pakko maalata liiduilla. Alusmaalaus siis voi jäädä osin näkyviin.


Viimeistelyvaiheessa lisäsin vielä vähän pikkupuita ja säädin runkojen sävyjä. Ei tästä nyt ihan Pekka Halosen talvimaisemien tasoinen työ tullut, mutta ehkä antoi kuvan märän pohjamaalauksen käytössä pastellitöissä. UART osoittautui hyväksi ja monikäyttöiseksi pastellipaperiksi, jota varmasti käytän myös jatkoss - muiden paperien ohella.

Muista pastellipapereista olen kirjoittanut aiemmassa blogissani Pastellipaperin valinnasta.