tiistai 29. joulukuuta 2015

Pastellimaalausta kerrostamalla

Takanani on pitkä tauko maalaamisesta. Olen ollut matkoilla ja tehnyt viimeisten kahden kuukauden aikana vain pari työtä ja jokusen luonnoksen. Matkalla ollessani en oikein pysty keskittymään maalaamiseen. Pidän tosin aina mukana luonnoskirjan ja matkasetin vesivärejä. Tuotoksia vaan ei oikein synny. Samasta syystä en ole myöskään päivittänyt blogiani pitkään aikaan.

Nyt kun olen taas kotimaassa, pitää saada maalausrytmi käyntiin. Alkuverryttelynä tein pienen pastellityön, joka perustui Thaimaan Koh Lantalla ottamaani auringonlaskukuvaan. Sadepilvet olivat nopeasti vyörymässä kohti meren ulappaa, mutta aurinko paistoi vielä pilvien alta.

Paperiksi valitsin kokoa 19 x 29 cm olevan Sennelierin Pastel Cardin hiekanvärisellä pinnoituksella. Aluksi vedin horisonttiviivan noin 1/3 paperin ylälaidasta, sitten maalasin perusvalöörit kovahkolla Rembrandit violetilla liidulla. 



Pohjamaalauksesta tuli siis yksivärinen, minkä tarkoituksena on varmistaa koko maalauksen väriharmonia. Pohjamaalauksessa käytin hyvin kevyitä vetoja tarkoituksena pikkuhiljaa rakentaa maalaus ja samalla varoa täyttämästä paperin nystyröitä liian aikaisin. Kohvahkojen liiitujen käytössä on se hyvä puoli, että sen päälle voi lisätä uusia kerroksia.



Yksivärisen pohjamaalauksen jälkeen aloin lisätä varovasti violetin eri sävyjä sekä lämpimämpiä keltaisen ja oranssin värejä. Tässä vaiheessa valöörit olivat pääosin keskisävyjä.



Kun maalauksen perusrakenne oli valmis ja päävärit paikoillaan, aloin lisätä vaaleampaa sävyjä auringon heijastuksiin sekä vaahtopäihin sekä syvempiä tummia sävyjä. Tähän asti olin käyttänyt pelkästään Rembrandtin liituja.

Viimeisessä vaiheessa siirryin käyttämään pehmeämpiä Unison ja Terry Ludwig -pastelleja antamaan väreillä hieman enemmän kirkkautta. Ne tarttuivat vielä hyvin Rembrandtien päälle. En juurikaan hieronut värejä pehmeämmiksi pinnoiksi vaan jätin paperin karkeaa tekstuuria näkyviin.




Viimeisenä signeeraus ja loppukuvien otto. Otan aina valmiiksi tekemistäni töistä kuvan arkistooni.


Aikaa koko työhön kului noin kaksi tuntia. Isompaan työhön olisi toki kulunut enemmän aikaa.

perjantai 13. marraskuuta 2015

Omatekoisia alustoja pastellitöille

Nykyisin pastellitaiteilijoille on saatavissa lukuisia erilaisia maalausalustoja. Näitä olen käsitellyt blogissani Pastellipaperin valinnasta. Täydellisen pastellipaperin tai alustan etsintä ei kuitenkaan pääty näihin. Minua kiinnostaa kokeilla myös omatekoiset alustat pastellitöilleni.

Tässäpä yksi kokeilusarja. Lähdin liikkeelle kovalevystä, jonka sileän puolen sivelin isolla tavallisella maalauspensseliä käyttäen pariin kertaan pastellipohjusteella. Käytössäni on kolmea erilaista: Schmincke pastellipohjuste (vaalea), Art Spectrum Colourfix Primer (väritön) sekä Art Spectrum Colorfix Primer Deep Black (musta). Tein näistä jokaisesta yhden kappaleen.



Pohjustetussa levyssä jäi näkymiin karkeat sivelitimenjäljet. Näitä voisi tasoittaa käyttämällä hienompaa pensseliä tai hiomalla kevyesti hiekkapaperilla. Päätin jättää jäljet näkyviin, koska ne voisivat antaa lisätekstuuria työlle.

Mustalle alustalle maalaamisessa on oma viehätyksensä. Värit tuntuvat hehkuvan mustalla pohjalla. Aiheeksi kannattaa tässä tapauksessa valita sellainen, jossa musta tausta sopii, koska se jää pilkottamaan hieman läpi. Tässä demonstraatiossa työn aiheena on syksyinen koivumetsä.

Ensimmäisessä vaiheessa maalasin suurin vedoin Rembrandtin pastelleilla pohjamaalauksen, jossa levitin värin sormella kevyesti hankaamalla.





Tässä vaiheessa totesin, että maalausalustassa ei ollut kovin paljon hienoa tekstuuria, johon useampi kerros pastelleja olisi helppo levittää. Siksi suihkutin työhön ohuen kerroksen pastellifiksatiivia, joka antaa tarvittavaa särmää uusien värikerrosten levittämiseksi.

Fikstatiivin kuivuttua lisäsin työhön yksityiskohtia Unisonin ja Terry Ludwigin pehmeillä pastelleilla. 


Lopputulos on tässä, työn koko on 24 x 32 cm. Alkuperäiset pohjustuksen pensselinjäljet näkyvät vielä valmiissa työssäkin.



Viimeinen vaihe oli aika työläs. Tasainen sininen taivas näytti aika tylsältä, joten lisäsin siihen hieman vaihtelevia sävyjä. Lehvästöä ja runkoja työstin taustalta etualalle päin. Ihan viimeisksi lisäsin kirkkaimmat keltaiset ja oranssin väriset lehdet. Tavoittelin luonnosmaisempaa otetta, mutta taas löysin itseni hiomasta yksityiskohtia :(.

Oli hauskaa maalata omatekoiselle alustalle. Vaikka käytinkin välillä fiksatiivia, tahtoi pohjan särmät mennä tukkoon. Seuraavalla kerralla yritän saada pohjaan enemmän tekstuuria, jotta useampi pastellikerros onnistuisi ilman välifiksatiivia. Palaan varmasti aiheeseen. Täydellisen pastellialustan metsästys jatkuu myöhemmissä blogeissani.


Onko sinulla kokemuksia kiinnostavista pastellialustoista? Jos on, niin mielelläni kuulisin niistä.

torstai 29. lokakuuta 2015

Mitä valokuvaus opettaa taiteilijalle

Vincent van Gogh kirjoitti veljelleen Theolle: Aina kun saan eteeni tyhjän kankaan, se sanoo minulle "sinä et osaa mitään!". Näin minustakin usein tuntuu - ja tuntuu usein myös teoksen valmistuttua! Olen valokuvannut lähes koko elämäni ja joskus katsellessani itse ottamiani kuvia, minusta tuntuu joskus samalta. Onneksi tällaiset epäuskon hetket eivät ole jatkuva olotila. Omista töistään ja uuden oppimista voi nauttia, vaikka lopputulos ei olekaan täydellinen.

Valokuvaus ja taidemaalaus ovat taidemuotoina aika lähellä toisiaan. Luulen että pitkä kokemukseni valokuvauksesta on auttanut minua myös maalaamisessa. Samoin taiteen tekeminen on auttanut kehittämään myös valokuvauksellista ilmaisuani. Olen huomannut alkaneeni pitää hieman erilaisista valokuvista kuin aiemmin. Kuvien manipulointi on jäänyt vähemmälle, luonnollisemman valokuvat miellyttävät nyt aiempaa enemmän. Sen sijaan, että muokkaisin valokuvaa voimakkaasti, teen mieluummin aiheesta maalauksen.

Olen tunnistanut muutamia nyrkkisääntöjä, jotka pätevät yhtä lailla valokuvaukseen kuin maalaukseen.
  1. Sommittelu on kaiken perusta. Jos se ei ole kunnossa, ei kuvaa pelasta mikään. Kannattaa siis opetella sommittelun perusasiat.
  2. Kerro yksi tarina. Yksinkertainen kuva on usein kaikkein vaikuttavin. Älä jätä katsojalle epäselväksi, mikä on kuvan aihe ja huomion keskipiste.
  3. Hyödynnä koko valööriasteikko, siis kaikkea mustan ja valkean välillä. Riittävät kontrastit antavat kuvalle voimaa.
  4. Katse hakeutuu valoisiin, teräviin ja voimakkaan kontrastin alueisiin. Olkoon siis varsinainen aihe terävä ja siinä vahvat kontrastit, muualla pehmeää, loivaa ja yksinkertaista.
  5. Rajaa kuva riittävän tiiviiksi, älä jätä turhaa tilaa laidoille. Valokuvauksessa kannattaa mennä lähemmäs aihetta, ja sitten vielä lähemmäs.
Minulle kohta 2 on erityisen haasteellinen. 

Valokuvauksessa ei näitä kaikkia voi vapaasti päättää, mutta niiden ymmärrys auttaa valitsemaan kuvakulmia, jotka mahdollistavat hyvän kuvan tekemisen. Ja sääntöjä saa rikkoa!

Itse käytän paljon omia valokuviani maalausteni lähteinä. En koskaan silti pyri jäljentämään valokuvaa, vaan haluan luoda uuden kuvan valokuvasta saamani inspiraation pohjalta. Joskus lopputulos on lähempänä valokuvaa, joskus taas lopputulos on jotain ihan muuta. Tässä yksi esimerkki valokuvasta 



ja siitä seuranneesta pastellimaalauksesta. Tämän työn tein helmikuussa 2015 edellisenä kesänä otetun valokuvan pohjalta.



On näissä jotain samaa nähtävissä. 


Lisää omia valokuviani  ja maalauksiani löytyy täältä.

maanantai 26. lokakuuta 2015

Blue Earth Pastels


Pastellitaiteilijalla ei ole koskaan liikaa liituja. Vaikka omissa valikoimissani on jo satoja liituja, tuntuu usein edelleen, että juuri tietty väri puuttuu. Märillä välineillä (vesivärit, öljyvärit, akryylit,...) maalatessa voi sekoittaa haluamansa värin, mutta pastelleissa se ei onnistu samalla tavalla. Toki voi tehdä optisia sekoituksia paperilla kerrostamalla värejä tai tekemällä eri väreistä tekstuureja, mutta siinä ei ole kovin helppoa saada aikaiseksi haluttua vaikutelmaa. Siksi eri värisiä liituja tarvitaan niin paljon.

Amerikkalainen Blue Earth Pastels tarjoaa mielenkiintoisen lähestymistavan pastellivalikoimaansa. Liidut myydään laatikoissa, joissa on yleensä 28 liitua (4 x7). Laatikot on organisoitu päävärien ympärille siten, että yhdessä rivissä on puhtaan värin valöörit ja muut kolme riviä ovat pääväristä vastavärillään neutraloituja sävyjä. Liidut ovat pystyssä vaahtomuovissa omissa koloissaan.




Kun säilyttää liidut alkuperäisissä laatikoissaan, säilyvät ne oikeassa järjestyksessä ja oikean sävyn löytäminen on helpompaa.



Tilasin koemielessä Jackson’s Art Supply –verkkokaupasta kaksi laatikkoa, kylmät ja lämpimät lähes neutraalit sävyt. Liidut ovat pehmeitä ja voin tuntuisia, miellyttäviä käsitellä. Tuntuma on aika lailla samanlainen kuin Terry Ludwigin liiduissa. Blue Earth -liidut ovat hieman näitä pienempiä. Näillä molemmilla liiduilla täyttää paperin nystyrät nopeasti, joten niitä on hankala kerrostaa montaa kertaa päällekkäin. Ainakin minun tekniikallani ne sopivat parhaiten maalauksen loppuvaiheessa viimeisen silauksen tekemiseen. Mikään ei tietenkään estä vaikka koko maalauksen tekemisen näillä liiduilla, kunhan vai tietää mitä tekee.



Sen verran pidin Blue Earth –pastelleista, että luultavasti tilaan niitä vielä lisääkin. Viimeistään siinä vaiheessa pitää taas kerran miettiä kasvavan liituvaraston säilytystä. Laatikoista kun alkaa jo tila loppua.

sunnuntai 4. lokakuuta 2015

15 minuutin maalauksia

Edellisessä blogissani kirjoitin maalauksen päättämisen vaikeudesta. Yksi keino päästä eroon liiallisesta yksityiskohtien näpertelystä on tehdä niin nopeita maalauksia, ettei yksityiskohdille jää aikaa. Olen pyrkinyt tekemään joka päivä jotain piirustus- ja maalaustaitojeni kehittämiseksi. Aina ei ole mahdollista käyttää tunteja maalaamiseen, mutta 15 minuuttia on yleensä löydettävissä. Tällöin olen usein tehnyt nopean pastellimaalauksen. 

Aiheeksi otan jonkun valokuvani, joka toimii viitteenä. Kuvaa en pyri jäljentämään. Paperiksi olen yleensä ottanut pienen 15 x 20 cm Sennelier Pastel Card -paperin, jonka olen itse leikannut isommasta arkista. Paperin teippaan kiinni alustaan. Otan esille pastelliliidut, joista valitsen kourallisen työssä käytettäviä värejä. Sitten ajastan kännykän hälyttämään 15 minuutin päästä. Maalaan kunnes aika on täynnä. Olen kuitenkin armollinen itselleni ja sallin muutaman vedon vielä aikamerkin jälkeenkin, vaikka ehkä se on vain itsekurin puutosta.

Pikamaalauksiin suhtautuu eri lailla kuin isompiin töihin. Kun ne tietää vain harjoituksiksi, ei puutteista kanna huolta. Usein tällaisista vaillinaisista töistä oppii paljon, ja niitä voi käyttää avuksi, kun tekee samasta aiheesta isomman työn. Tässä muutamia viime aikoina tekemiäni 15 minuutin maalauksia.






Olen kokenut tällaisen harjoituksen hyödylliseksi. Se auttaa maalaamaan irtonaisemmin ja tuo maalaustekniikkaan varmuutta. Omia töitä on vaikea arvioida. Rohkenen silti uskoa, että nämä harjoitukset ovat jo hieman auttaneet minua pääsemään irti kankeasta maalaustavastani. Paljon töitä pitää toki vielä tehdä, eikä taiteessa koskaan tulla valmiiksi.

Saavutukset ovat ennen työntekoa vain sanakirjassa. Kaikessa oppimisessa riittävät toistot ovat välttämättömiä. Golfissa swingin vakiintuminen vaatii kuulemma 10000 toistoa. Sama maaginen luku 10000 esiintyy monien muidenkin taitojen kohdalla. Ehkä siis pitää tehdä 10000 piirustusta tai maalausta? Siihen ei taida minun elinvuoteni enää riittää. 

Luin joskus eräästä taidekirjasta, että jo 500 maalauksen jälkeen kaikki huomaavat taidoissaan selvää edistymistä. Kuinka lohdullista!

torstai 1. lokakuuta 2015

Lopeta ajoissa


Leonardo da Vinci näytti Mona Lisan vanhalle opettajalleen. Opettaja meni kotiin, itki katkerasti, eikä maalannut enää koskaan.



Tarinan todenperäisyydestä minulla ei ole mitään tietoa. Mutta eihän tarinoiden tarvitsekaan olla tosia, eikä maalausten tarvitse jäljentää todellisuutta. Taiteilijan oikeuksin voimme tehdä juuri sellaisia töitä, jotka meitä miellyttävät. Koska emme voi milloinkaan miellyttää kaikkia, on parempi tehdä sellaisia töitä, jotka miellyttävät meitä itseämme.

Samainen Leonardo sanoi, että taideteos ei ole koskaan valmis, siitä vain luovutaan. Itse olen miettinyt tuota asiaa useasti, kun en ole osannut lopettaa työn tekemistä ajoissa. Aina on tuntunut, että maalaus kaipaa vielä vähän sitä ja vielä hieman tätä. Lopputuloksena on työ, jossa on aivan turhia yksityiskohtia, jotka vain hajoittavat maalauksen rakennetta ja tekevät kuvasta sotkuisen. Aika moni taiteilija on kertonut ihan samaa. On vaikeaa lopettaa maalaus ajoissa. Hyvä ohje, jonka olen jostain lukenut, sanoi maalauksen olevan valmis siinä vaiheessa, kun siitä ei voi ottaa mitään pois maalauksen kärsimättä.

Itselläni on vielä paljon oppimista maalausten yksinkertaisemisesta, vaikka olen harjoitellut samaa asiaa valokuvauksessa jo vuosikausia. Siis yksinkertaista, yksinkertaista ja yksinkertaista, kerro vain yksi tarina, ja kuvasta tulee paljon vahvempi. Tarvitsisin avuksi jonkun viisaamman ja kokeneemman, joka takapiruna sanoisi minulle: Lopeta jo!


Taiteeseen kuuluu myös epätäydellisyys. Asiat jätetään katsojan täydennettäväksi, jolloin katsoja itse omassa mielessään jatkaa taideteosta liittämällä sen oman elämänsä kehyksiin. Ehkäpä Leonardo tarkoitti jotain tämäntapaista.

Turvallisesti pastelleilla


Taidemaalauksessa käytettävät värit sisältävät samoja pigmenttejä välineestä riippumatta, mutta sideaine on erilainen. Kuivapastellit ovat lähes puhdasta pigmenttiä, sideaineena voi olla hieman kalkkia tai valkoista liitua. Osa pigmenteistä on myrkyllisiä, joten niitä ei saa päästää elimistöön.

Kuivapastellit ovat enemmän tai vähemmän pölyäviä. On tärkeää huolehtia siitä, ettei pölyä hengitetä tai sitä joudu suuhun.

Maalatessa maalauksesta irtoaa aina pastellipölyä. Siksi maalaus on syytä pitää pystyssä ja maalauksen alla tulee olla kaukalo tms., johon pastellimurut ja pöly putoavat. ÄLÄ KOSKAAN PUHALLA MAALAUKSEEN SISÄTILOISSA. Maalausta voi hieman koputella, jolloin irtonaiset hiutaleet putoavat keräysastiaan. Ulkona maalatessa tällä ei ole niin suurta väliä. Lopuksi käyn aina ulkona puhaltamassa maalauksesta irtonaiset pigmentit pois, koska ne eivät aina pelkällä koputtelulla irtoa. Käsittääkseni en ole tässä tehnyt kovin suurta ympäristörikosta. Erityisen pölyävillä liiduilla maalatessani käytän itse yksinkertaista hengityssuojainta. Jos on allergiaa tai keuhkosairauksia on suojaimen käyttö erityisen tärkeää. Omassa ateljeessani pidän maalatessani käynnissä myös ilmanpuhdistajaa. 

Maalatessa väriä tarttuu myös väistämättä käsiin. Se ei ole sisänsä vaarallista, kunhan vain pesee kädet huolellisesti työn jälkeen eikä vie sormia sitä ennen suuhun. Kädet voi myös suojata ohuilla kumihansikkailla tai suojavoiteella. Maalatessa käsiä on joka tapauksessa syytä pyyhkiä vaihdettaessa liiduistani toiseen, koska muutoin väriä siirtyy liidusta toiseen ja vähän ajan kuluttua kaikki liidut näyttävät harmailta.

Valmiista työstäkin irtoaa väriä. Sitä ei pidä kosketella eikö kopistella. Työn voi lopuksi suojata hyvälaatuisella pastelleille tarkoitetulla fiksatiivilla. Fiksatiivin käyttö jakaa mielipiteitä, sillä se hieman tummentaa ja tylsistyttää värejä. Tästä syystä en yleensä fiksaa valmiita töitä. Jos joku tietää fiksatiivin, joka ei muuta sävyjä, niin kertokaa toki minullekin. Sen sijaan käytän fiksatiivia työn aikana, jos paperin nystyrät ovat menneet tukkoon eikä se enää ota vastaan uutta kerrosta pastellia. Pieni fiksatiivisuihke tuo värin päälle hieman uutta särmää, johon pastelli voi tarttua. Fiksatiivin pitää olla oikeaa tyyppiä. Englanniksi käytetään termiä workable fixative. ÄLÄ SUIHKUTA FIKSATIIVIA SISÄTILOISSA äläkä hengitä sitä.

Valmis hieno työsi ansaitsee kunnon kehykset, jossa se näyttää vieläkin upeammalta. Pastellityöt kehystetään lasin alle ja ne tarvitsevat riittävän paksun paspartuurin. Maalauksista voi pudota hiukkasia myös lasin alla. Joskus käytetään tuplapaspartuuria, jossa jätetään pieni tila putoavia murusia varten.

Itse olen vasta hiljattain alkanut kehystää töitäni. Aiemmin ei tähän ollut mitään syytä, koska en olisi omia töitäni seinälleni kelpuuttanut, saati sitten kehdannut muille antaa. Tässä kuitenkin yksi työ noin kolmen kuukauden harjoittelun jälkeen.

Kesäinen päivä Kallahdenniemellä
24 x 32 cm Sennelier Pastel Card





keskiviikko 23. syyskuuta 2015

Miksi olen valon jäljillä?

"Taiteilija työnä ei ole kuvata todellisuutta tai käyttää realistisia värejä, vaan luoda väriyhdistelmillä aisteja miellyttävä valon ja tilan maailma". Jotain tämän tapaista sanoi J.M.W. Turner. Näin ajattelen ja tunnen itsekin.

Kun ryhdyin harrastamaan kaksi vuotta sitten taidemaalausta, seurasin sisäistä luomisen tarvetta, joka lienee ollut siellä koko elämäni, mutta välillä aika taka-alalla. Tavoitteenani ei ole tulla suureksi taiteilijaksi. En ole siihen tarpeeksi lahjakas ja sitäpaitsi 40 vuotta myöhässä. Silti taiteen tekemisestä voi nauttia, kunhan samalla sietää polulla väistämättä kohtaamiaan epäonnistumisia. 

Epäonnistumiset kuuluvat asiaan. Ilman niitä ei ole myöskään nautintoa kehittymisestä ja onnistumisista. Saavutukset edellyttävä aina työtä, paljon työtä. Minun iässäni ei ole enää aikaa hukattavaksi. Jos aikoo vielä jotain oppia, on oltava vielä ahkerampi kuin nuorena. Epäonnistumisista oppii usein enemmän kuin onnistumisista. Siksi pyrinkin noudattamaan fail fast -periaatetta. Siis paljon töitä nopeasti. Mitä nopeammin epäonnistuu, sitä nopeammin oppii myös hyvät työskentelytavat ja taidot. En tietenkään pyri tarkoituksella huonoihin töihin, mutta otan ne oppina vastaan.

Taidetta tehdään jäsentämällä kaksiulotteista pintaa abstrakteilla kuvioilla, viivoilla, väreillä ja tekstuureilla. Valo tai valon illuusio on kaikissa maalauksissa kuvan sielu. Siksi olen aina valon jäljillä. Kuvan aihe voi olla jotain todellista, mutta maalaus on maalaus, joka luo oman taianomaisen maailmansa. En koskaan pyri jäljentämään todellisuutta sellaisenaan, se on vain lähtökohta taiteen tekemiselle. Vaikka otankin mallia todellisuudesta, alkaa työ pian elää omaa elämäänsä ja kehittyy usein ennalta aavistamattomiin suuntiin. Ja se juuri on minulle taiteen tekemisen suuria nautintoja.

Näiden ylevien sanojen jälkeen pitää heti tunnustaa, että olen usein todella turhautunut omiin töihini. En pysty tekemään sitä, mitä toivoisin. Uskon kuitenkin pystyväni kehittymään nykytasostani, kunhan olen riittävän ahkera ja saan opastusta. Kun sitten huomaan edistyneeni ja saan onnistumisen kokemuksia, lämmittää se sielua taas hyvän aikaa. Ja jos minä pystyn, niin varmasti myös sinä, hyvä lukijani.


Minulle on moneen kertaan opetettu, että riittävät toistot ovat kehittymisen ehto. Uskon sen! Pyrkimyksenäni on tehdä jotain joka päivä, edes pieni piirros tai 10 minuutin maalaus. Ihan joka päivä se ei minulta onnistu, mutta ehkä nykytahdilla viitenä päivänä viikossa. Kova pää ja epävakaat kädet tarvitsevat jatkuvaa harjoitusta! Ja kaiken lisäksi se on todella mukavaa tekemistä.

Tähän loppuun yksi vanha pastellityöni kolmen kuukauden harjoittelun jälkeen.

Vanhankaupunginlahti talvella
Pastelli Sennelierin Pastel Card -paperille
24 x 32 cm



tiistai 22. syyskuuta 2015

Pastellipaperin valinnasta


Edellisessä kirjoituksessani kerroin käyttämistäni pastelliliiduista. Toinen yhtä merkittävä tekijä pastellimaalauksessa on maalauspohja, siis yleisimmin pastellipaperi. Luultavasti paperit jakavat käyttäjien mielipiteet vähintään yhtä paljon kuin pastelliliidut. 

Olen kokeillut monia eri papereita. Pikkuhiljaa minulle on alkanut muodostua käsitys suosikkipapereistani, joita tosin on vielä aika monta. Luulenpa tulevina vuosina käyttämäni paperit rajoittuvat muutamaan vaihtoehtoon. Aina kannattaa silti jättää ovi raolleen uusille tuotteille.

Pastellipaperit on yleensä sävytetty muuhun väriin kuin valkoiseen. Värilliset paperit sopivat hyvin pastelleille. Paperin väri voi olla lämmin tai kylmä, joka samalla antaa tietyn tunnelman maalaukselle. Usein pastellitöissä paperin pohjaväri hieman pilkistelee maalauksen alla luoden samalla kaunista väriharmoniaa koko työlle. Pastelleilla harvemmin peitetään ihan koko paperi, jolloin valkoinen pohja paistaisi ikävällä tavalla.

Paperilaatuja

Ingrespaperi on perinteinen pastellipaperi. Pastelliväri tarttuu tähän paperiin melko heikosti, jolloin maalauksista tulee hailakoita ja paperista irtoaa paljon pastellipölyä. Ingrespaperi ei kestä kovaa hankaamista, joten värien sekoittaminen paperilla on vaikeampaa. Värien kerrostaminen on haastavaa. Olen yrittänyt totutella tähän paperilaatuun huonolla menestyksellä. Nykyisin käytän sitä vain nopeisiin luonnoksiin.

Canson Mi-Teintes lienee yksi suosituimmista pastellipapereista. Caran d'Achen pastellipaperi on tätä samaa paperia eri paketissa. Tällä paperilla on kaksi erilaista puolta. Etupuolella on vähän vohvelia muistuttava kennokuviointi, jota on vähän työlästä saada pastelleilla peitettyä ilman huolellista värin hieromista. Toiset pitävät tästä kuviosta. Itse en erityisemmin pidä, mutta sehän on tietysti makukysymys. Paperin toinen puoli on sileämpi, siis enemmän minun makuuni. Olen havainnut monien pastellitaiteilijoiden käyttävän nimenomaan sileämpää puolta. Tämä paperi ei ota sovinnolla vastaan montaa värikerrosta.

Canson Mi-Teintes Touch on paksuhko päällystetty paperi, jota on saatavissa eri kokoisina arkkeina useissa väreissä. Pinta on nahkea ja siinä on vahvat nystyrät. Tämä paperi kestää myös märkää (esim. pohjamaalaus vesiväreillä) ja ottaa vastaan monta värikerrosta oikein käytettynä. Yksi suosikkipapereistani!

Samettipaperi (velour) on pinnaltaan nukkamainen. Siihen ei tahdo saada tehtyä tarkkoja viivoja ja rajoja. Paperin pinnalla värit eivät tahdo sekoittua. Töistä tulee todellakin samettisen pehmeitä ja värit jäävät himmeiksi, kun suuri osa väripigmentistä putoaa pois paperista, jos ei kiinnitä työtä huolella fiksatiivilla. Itse en ole innostunut tästä paperista, vaikka se aluksi tuntuikin miellyttävältä.

Sennelier Pastel Card on hiekkapaperimainen karkea ja tanakka kartonki. Siihen voi kerrostaa monta värikerrosta ja se kestää hyvin hankaamista. Sen sijaan kosteutta se ei siedä lainkaan. Itse olen pilannut pari työtä, kun sade on ulkona päässyt yllättämään. Olen käyttänyt melko paljon näitä papereita.

Clairefontaine Pastelmat on mielenkiintoinen paperi. Pinta on samettimainen, mutta sillä pystyy työskentelemään tarkemmin kuin samettipaperilla. Sietää märkää ja ottaa vastaan monta värikerrosta karistamatta juuri lainkaan väripölyä. Olen käyttänyt tätä paperia useimmiten silloin, kun olen tehnyt akvarelleilla pohjamaalauksen. Väri leviää märällä pinnalla nopeasti ja sekoittuu viereisiin väreihin, jolloin pohjamaaluksesta tulee helposti unenomainen. Tätä paperia ostin alunperin Ranskan matkallani ja sittemmin olen tilannut sitä Amazonista, kun en ole Suomesta löytänyt.

Uluru (Ayers Rock)
Tehty 2014/06
Canson Mi-Teintes -paperi
24 x 32 cm


Yleisesti maailmalla tunnetut pastellitaiteilijat käyttävät pääosin hiekkapaperimaisia (sanded paper) maalauspohjia. Suomessa myytävistä tämän kaltaisia on Sennelierin Pastel Card ja Cansonin Mi-Teintes Touch. Jos joku tuo maahan muita merkkejä, kuten Uart tai Ampersand, antakaa minulle vinkki. Haluaisin joskus näitä kokeilla.

Nyttemmin olen alkanut käyttää myös akryylilla pohjustettuja itse tehtyjä maalauspohjia. Näistä kirjoitan lisää myöhemmin.
Pastellipaperin ja -liitujen valinta on mitä suuremmassa määrin omii mieltymyksiin ja käytettyyn maalaustekniikkaan liittyvä kysymys. Suosittelen kokeilemaan eri yhdistelmiä ja etsimään omat suosikkisi.


Lisäys 31.3.2016: Katso myös arvioni Uart 500 -paperista täältä.







maanantai 21. syyskuuta 2015

Miten valitset pastelliliidut?


Pastellit ovat mielestäni lumoava väline taiteen tekoon. Niillä voi maalata välittömästi ilman värien sekoittamista. Pastelliliidut ovat jo itsessään upean näköisiä kaikissa väreissään. Usein puhutaan pastellisävyistä, joilla tarkoitetaan herkkiä ja hentoja värejä. Näitäkin pastelleista löytyy, mutta myös vahvoja kirkkaita värejä sekä neutraaleja sävyjä.

Tässä blogissa käsittelen kuivapastelleja. Näistä käytetään englanninkielistä termiä soft pastel. Se on ehkä hieman harhaanjohtavaa, koska kuivapastellit voivat olla myös melko kovia. Täysin eri asia on öljypastellit, joista en nyt puhu mitään. Kuivapastellit ovat nimensä mukaisesti kuivia ja enemmän tai vähemmän pölyäviä.

Joskus puhutaan pastelleilla piirtämisestä. Voihan niillä toki piirtääkin, mutta kyllä pastelleilla tehdään maalauksia vaikka ei pensseliä käytetäkään. Puhun siis jatkossa pastelleilla maalaamisesta.

Kovia ja pehmeitä liituja

Kuivapastelleja on saatavissa useilta tunnetuilta valmistajilta. Suurimmat erot eri merkkien välillä ovat liitujen kovuudessa, muodossa ja koossa sekä valikoiman laajuudessa. Taiteilijalaatuisissa liiduissa on runsaasti väripigmenttejä, niistä siis lähtee vahva jälki. Ensimmäinen asia, jonka väreistä ja muistakin materiaaleista opin, on käyttää aina taiteilijalaatuisia tuotteita. Vaikka ne ovatkin kalliimpia, ne antavat paremman pohjan hyvälle harrastukselle. Heikkolaatuista tuotteet vain turhauttavat ja lannistavat alkavaa taiteilijaa. Hyvälaatuiset värit ovat myös paremmin valoakestäviä (lightfast).

Eri pastellimerkit eroavat huomattavasti toisistaan. Selkeimmin ero näkyy liitujen kovuudessa. Liitumerkkejä löytyy erittäin kovista erittäin pehmeisiin. Omassa mielessäni olen lajitellut pastellit kovuutensa puolesta viiteen luokkaan. Tämä on siis oma tuntumani, ei mikään tieteellinen jako.

Minkälainen kovuus sitten on sopiva? Eri tilanteissa tarvitaan eri kovuusasteisia liituja. Kuulostaa ehkä hankalalta. Eikö yhdellä liituvalikoimalla pärjääkään? Kyllä yhdelläkin sarjalla pääsee hyvin alkuun, mutta ajan mittaan huomaa erilaisten liitujen soveltuvan paremmin eri työskentelytapoihin ja -vaiheisiin.

Kovemmilla liiduilla pystyy tarkempaan työskentelyyn, mutta isompien pintojen värittäminen on työläämpää. Näitä käytetään usein maalauksen alkuvaiheessa, koska ne eivät tuki niin helposti paperin nystyröitä (engl. tooth). Tämä mahdollistaa uusien värikerroksen lisäämisen edellisten päälle. Kovia pastelleja voi käyttää myös työn loppuvaiheessa tarkempien yksityiskohtien lisäämiseen.

Pehmeämmät liidut sopivat paremmin impressionistisempaan maalaustapaan ja niillä on helpompi työstää isompia kuvioita. Pehmeät pastellit tarttuvat helpommin alustaan, jossa on jo yksi tai useampia värikerroksia. Usein näitä pehmeitä liituja käytetään maalauksen loppuvaiheessa, jossa työ viimeistellään harkituilla upeilla väreillä.

Jos työ tehdään maalaamalla värejä vieri viereen eikä kerrosteta niitä päällekkäin, voi koko maalauksen tehdä pelkästään samoilla pastelleilla. Jos sen sijaan kerrostetaan värejä, onnistuu se parhaiten aloittamalla kovilla ja siirtymällä kerrosten myötä pehmeämpiin liituihin. Siis pehmeää kovan päälle vastaa öljyvärimaalauksessa rasvaista laihalle -sääntöä.



Pastellien valinta 

Olen itse kokeillut lukuisia pastellimerkkejä. Tällä hetkellä käytän seuraavia liituja.

Caran d'Ache

Tästä kaikki kohdallani alkoi! Sveitsiläisiä Caran d'Ache -pastelleja on 84 väriä. Samat värit ovat saatavilla sekä pastelliliituina että -kyninä. Tämä on hyvä asia, koska se mahdollistaa myös tarkan työstentelyn maalauksen eri vaiheissa. Liidut ovat kovimpia käyttämistäni, vaikka valmistaja kuvaileekin niitä pehmeämmiksi. Jotkut omista liiduistani ovat niin kovia, että niillä voi maalata vain karkealle alustalle, osa on vähän pehmeämpiä. Liidut ovat kapeita ja kulmikkaita, ne tuottavat vähänlaisesti pölyä. Näitä pastelleja myy Suomessa ainakin Tempera.


Prismacolor Nupastel

Amerikkalainen Nupastel on muodoltaan Caran d'Achen kaltainen kovahko pastelli. Se on kuitenkin selvästi tätä pehmeämpi ja helpommin sekoittuva. Saatavilla 96 väriä. En ole löytänyt näitä Suomesta. Omat värini olen tilannut netin kautta amazon.co.uk. Nupastel näyttäisi olevan maailmalla varsin suosittu pastellitaiteilijoiden keskuudessa erityisesti työn alkuvaiheessa. Itse käytän Nupastel-liituja juuri näin, mutta myös yksityiskohtiin maalauksen viimeistelyssä.

Rembrandt 

Hollantilaisen Royal Talensin Rembrandt on keskikova pastelli, 218 väriä. Hyvä yleisliitu! Minun liitujeni työhevonen, jota käytän yleensä työn alku- tai keskivaiheilla. Liidut ovat pyöreitä ja niitä saa myös puolipitkinä. Perusvalikoiman (n. 120 liitua) olen ostanut puolipitkinä ja täydennän valikoimaa tarvittaessa yksittäin myytävillä täyspitkillä liiduilla, joita saa Temperan myymälästä. Maalaan mieluummin puolipitkillä liiduilla, joten katkaisen täysipitkät ennen käyttöönottoa.

Unison

Englantilainen Unison on Rembrandtia pehmeämpi pienen sikarin muotoinen liitu. Maalaustuntuma on pehmeä, suorastaan rasvainen, voimainen (buttery). Unisonilla täyttää helposti paperin nystyrät, joten sitä ei ole helppo kerrostaa. Värejä löytyy 420. Jotkut suomalaiset nettikaupat (ainakin www.taidetarvike.fi) myyvät joitakin Unisonin lajitelmia. Itse hankin 72 liidun maisemavalikoiman Englannista Jackson's Art Supply -verkkokaupasta.

Sennelier 

Sennelier on perinteinen ranskalainen pastelli, josta löytyy 525 väriä. Liidut ovat pehmeitä ja pölyäviä pyöreitä pötkylöitä, joita myös saa puolikoossa. Liitujen kovuusaste vaihtelee eri väreissä. Jotkut ovat yllättäen aika kovia, mutta helposti murenevia. Joskus tuntuu kuin raapisi paperia kanelikorpulla. Suosittelen alkuun hyvää valikoimaa puolipitkiä liituja. Pitkät katkaisen puoliksi. Näitä liituja käytän itse yleensä maalauksen loppuvaiheessa. Suomessa Sennelieriä myy Tempera.

Terry Ludwig

Terry Ludwig on taiteilijoiden suosima hyvin pehmeä ja pölyävä pastelliliitu Yhdysvalloista on aika kallis, mutta laadukas. Ne ovat muutaman senttimetrin mittaisia kulmikkaita liituja, 550 väriä. Sopii hyvin minun käteeni ja muotonsa puolesta sopii erilaisiin maalaustapoihin. Yleensä käytän näitä liituja maalauksen loppuvaiheessa antamaan viimeisen silauksen. Ei myydä tietääkseni Suomessa. Omat settini olen tilannut Jacksons Art Supply -verkkokaupasta Englannista.

Muut valmistajat

Mainittujen lisäksi minulla on jonkin verran erittäin pehmeitä saksalaisia Schmincken liituja, jotka ovat kokolailla Sennelierin kaltaisia. Olen myös tilannut pari settiä Blue Earth -pastelleja, joita jo kovasti odottelen.

Maailmalta löytyy myös monia muita laadukkaita pastelleja sekä liituina että kynien muodossa. Monet myyvät myös pieniä kokeiluvalikoimia, joilla voi melko edullisesti kokeilla eri merkkejä ja löytää omaan työskentelyyn parhaiten soveltuvat pastellit.

Paljonko liituja tarvitaan?

Eri taiteilijoilla on erilaiset työskentelytavat ja erilaiset värimaalmat. Siksi on vaikea antaa tarkkoja ohjeita tarvittavien liitujen lukumäärästä. Omasta mielestäni liituja ei ole koskaan (tai ainakaan vielä) liikaa. Arvioin hankkineeni tähän mennessä noin 700 liitua yllä mainittuja pastelleja. Vähemmälläkin toki pärjäisin, mutta olen vähän yllytyshullu ja kokeilunhaluinen.

Jos eri värejä on liian vähän, tulee helposti tilanne, jossa ei löydä haluamaansa sävyä. Pastelleja voi jossain määrin sekoittaa ja saada siten toivotun vaikutelman. Se ei kuitenkaan ole yhtä helppoa kuin esim. akvarelleilla tai öljyväreillä. Jos jotain rohkenen ohjeeksi antaa, sanoisin että alkuvaiheessa liituja tulisi olla 50-100 kpl samaa laatua. Jos tänä päivänä alkaisin alusta, voisin hankkia ensiksi vaikkapa Rembrandtin liidut.

Laadukkaat liidut maksavat tyypillisesti 2-4 € kappaleelta. Puolikokoja saa edullisemmin.

Käytettävä maalauspohja (yleensä paperi) on myös tärkeä tekijä pastellien valinnassa. Ja se onkin jo kokonaan oma tarinansa, joka tuo uuden ulottuvuuden pastellitaiteilijan maailmaan. Mutta siihen aiheeseen palaan myöhemmin.

Salaisuuksia, 18 x 24 cm
Pastellityö 2 kk:n harjoittelun jälkeen


Onko sinulla omia kokemuksia pastelleista? Jos haluat jakaa niitä, niin kommentoi tätä kirjoitusta.

Antoisia maalaushetkiä pastellien seurassa!

PS. Lue myös arvio Blue Earth ja Girault-pastelleista (lisätty 13.9.2016)


sunnuntai 20. syyskuuta 2015

Kuvataiteiden harrastajan odysseia


Kun noin kaksi vuotta sitten ryhdyin harrastamaan taidemaalausta, lähdin liikkeelle käytännöllisesti katsoen täysin alkeista. Teini-iässä olin jonkin verran maalannut öljyväreillä, mutta sen jälkeen piirtäminen ja maalaaminen oli jäänyt liki neljäksi vuosikymmeneksi. Koko ajan olen silti ollut kiinnostunut kuvataiteista. Visuaalisilla asioilla on aina ollut minulle suuri merkitys. 

Olen myös harrastanut valokuvausta koko elämäni, ja viimeisten vuosien aikana varsin intensiivisestikin. Jonkin verran myyn valokuviani kansainvälisten kuvapankkien kautta. Ei sieltä tulevilla rahoilla ole minulle juurikaan taloudellista merkitystä, mutta mieltä lämmittää, kun joku on kuvistani valmis jotain maksamaan.

Kun pari vuotta sitten jäin työttömäksi ja sen myötä pois aktiivisesta työelämästä eläkettä odottelemaan, heräsi innostukseni taidemaalaukseen. Aluksi ostin pienen setin vesivärejä ja osallistuin työväenopiston kuvataidekurssille. Keväällä 2014 päädyin sattumalta Temperan myymälässä tutkimaan Caran d'Achen pastelliliituja. Jokin niissä innosti minua välittömästi. Ostin valmiin 40 värin maisemalajitelman, joka sisälsi pastelliliidut ja pastellikynät samoissa väreissä. Tästä alkoi seikkailuni kuivapastellien ihmeellisessä maailmassa, johon olen sittemmin sukeltanut paljon syvemmälle kuin osasin silloin aavistaakaan. 

En löytänyt juurikaan suomenkielisiä ohjeita pastellimaalauksesta, välineistä ja tarvikkeista. Myöskään pastellimaalauksen opetusta ei juuri tarjota. Ehkä pastelleja pidetään taidepiireissä vähempiarvoisena välineenä. Onneksi netistä löytyy englanninkielistä ohjeistusta ja opetusmateriaalia runsaasti, kunhan vaan jaksaa käyttää riittävästi aikaa.

Tässä blogissa kerron omia kokemuksiani aloittelijan matkasta taiteen maailmaan. Erityisesti kerron pastellimaalauksesta, jos vaikka kokemuksistani ja kokeiluistani olisi jotain hyötyä muille vasta-alkajille ja pastelleista kiinnostuneille. Käsittelen myös hieman vesivärejä, akryyleja sekä öljyvärejä.

Saadaksenne oikean kuvan osaamistasostani julkistan tässä ihan ensimmäisen pastellityöni puolentoista vuoden takaa Caran d'Ache -liiduilla Canson Mi-Teintes-paperille. Aiheena on thaimaalainen lyhty.



Toivon mahdollisilta lukijoiltani kommentteja ja palautetta teksteihini. Esittämäni asiat ovat vain omia näkemyksiäni, eikä niitä pidäkään ottaa totuuksina.

Seuraavassa blogi-kirjoituksessani käsittelen pastellien valintaa.