Pastellimaalausta Kroatiassa, hyvän maalauksen salaisuus

Edellisessä kirjoituksessani lupasin paljastaa hyvän maalauksen salaisuuden. 

Tässä se nyt tulee: Ei ole mitään salaisuutta. Nämä asiat ovat olleet tiedossa jo satoja vuosia!

Sen sijaan on paljon hyviä ohjeita, jotka auttavat tuottamaan parempia maalauksia. Jotta lukijalle ei jäisi samanlaista pettymyksen tunnetta kuin iltapäivälehtien lööppien takana olevia juttuja lukiessaan, kerron teille jotain konkreettista eli hyvän maalauksen kaavan:

D + V + C = P(100)

Tässä kaavassa

D = Design, suunnittelu

V = Value, valööri

C = Color, väri

P(100) = sataprosenttinen suoritus, siis hyvä maalaus

Tämän kaavan voi sanoa olleen punainen lanka siinä opetuksessa, jonka saimme Karen Margulisilta pastellityöpajassa Kroatiassa. Vaikka tämä opetettiin pastellikurssilla, pätee se yhtä lailla muihinkin välineisiin. Avataanpa vähän tätä asiaa.

Design, suunnittelu

Hyvä maalaus ei synny sattumalta, sen takana on suunnitelma. Suunnitelma näkyy maalauksen sommitteluna, suurimpien massojen muotona ja sijoitteluna, maalauksen perusrakenteena. On tiettävästi taiteilijoita, jotka tekevät teoksensa intuitiivisesti sisimmästään kumpuavasta tajunnanvirrasta, mutta näitä on hyvin, hyvin vähän. Suuret mestarit ovat kautta aikain suunnitelleet etukäteen tekemänsä työt.

Jos teoksen perusrakenne on huono, ei sitä pelasta mikään. Maalausten sommittelusta on kirjoitettu lukuisia kirjoja - ja syystä. 

Value, valööri 

Valöörilla tarkoitetaan tummuus- ja vaaleusastetta. Valööri on maalauksessa tärkeämpi kuin väri. Erityisesti maisemamaalauksessa väri voi olla "väärä", mutta jos valööri on oikein, voi tuloksena olla hieno maalaus. Usein käytetään tarkoituksella värejä, joita ei luonnossa ole, jos ei eritysesti haluta tehdä täysin naturalistisia töitä (jotka ovat omasta mielestäni usein aika tylsiä). Jos taas valööri on väärä, näyttää maalaus omituiselta, vaikka värit olisivatkin luonnonmukaisia.

Hyvä tapa testata valöörien toimivuus on ottaa teoksesta kuva ja muuntaa se mustavalkeaan muotoon. Hyvä maalaus näyttää hyvältä mustavalkeanankin. Taiteilijoiden ikiaikainen kikka on siristää silmiä, jolloin pienet yksityiskohdat katoavat ja värinäkö heikkenee. Tällöin valöörit tulevat paremmin esiin.

Richard McKinley on sanonut osuvasti: Value does the work, color gets the glory.

Color, väri

Väri on se asia, johon katsoja usein ensimmäiseksi kiinnittää huomiota. Värit eivät kuitenkaan näytä hyvältä, jos niiden valöörit eivät ole oikein. Väri on siis onnistuuneessa työssä vähemmän tärkeää, kuin sommittelu ja valöörit. Värit ovat kuin kakun koristelu. Ensin pitää kuitenkin paistaa kakku eli suunnitella rakenne ja valöörit.

Asiat, joita meille Kroatian työpajassa opetettiin avasivat kutakin näistä kolmesta osa-alueesta erikseen ja yhdessä. Nämä asiat toistuvat eri muodoissaan uudestaan ja uudestaan myös käytännön työskenlyyn liittyvissä ohjeissa. Seuraavassa kirjoituksessa kerron muutamia oppimiani käytännön vinkkejä.

Taiteilijan matkavarustus

Kesällä on mukavaa maalata ulkosalla. Paitsi että pääsee nauttimaan harrastuksesta valitsemassaan kauniissa ja/tai mielenkiintoisessa ympäristössä, on erittäin opettavaista tehdä luonnosmaisia töitä alla prima eli kerralla valmiiksi. Kun ulkosalla valo voi muuttua nopeasti, pitää myös maalaus saada aika nopeasti vähintään siihen vaiheeseen, että sitä voi jatkaa sisätiloissa. Usein tällaiset työt ovat raikkaampia kuin ajan kanssa ateljeessa työstetyt.

Itse en halua kantaa raskasta maalausvarustusta vaan haluan keskittyä päivästä ja ympäristöstä nauttimiseen. Siis, miten selviydyn kevyellä, mutta riittävällä varustuksella? Minun tapauksessani varustus valitaan yleensä pastelli- tai vesiväritöitä varten, mutta kyllä näitä voi käyttää myös öljy- tai akryylimaalauksessa.

Valokuvausjalusta maalaustelineenä

Koska harrastan myös valokuvausta, minulle oli luonnollinen valita käyttää samaa valokuvausjalustaa myös maalaustelineenä. Valintani oli Siruin pieni hiilikuitujalusta varustettuna pienellä kuulapäällä. Ilman kuulapäätä jalustan pituus on kokoon laitettuna vain 40 cm ja pitkänä 115 cm. Kuulapää on 9 cm pitkä. Tähän jalustaan sitten kiinnitän tilpehöörit, joilla valokuvausjalusta muuntuu maalaustelineeksi.

Vesivärit

Usein teen vesiväreillä luonnoksia tai teen niillä pohjamaalauksen pastellitöille. Reppuun sujautan pienen 12 värin laatikon Van Gogh -vesivärejä, jossa on yksi pieni matkasivellin. Jos tarkoituksena on varsinaisesti tehdä vesivärimaalaus, otan mukaani isomman setin Windsor & Newton -värejä ja useampia pensseleitä. Vesiastioina käytän Cobran litistettäviä pehmeitä mukeja. 

Pastellivärit

Olen koonnut pastelliliiduista n. 100 liidun valikoiman pieneen Heilman Designs laatikkoon. Heilman-laatikot ovat erittäin laadukkaita ja aika kalliita. Hyvää ei saa halvalla. Omani olen tilannut suoraan valmistajalta Yhdysvalloista.

Tämän setin liidut ovat pääasiassa kovahkoja Rembrandt-liituja, joita täydentää pienet NuPastel-liidut sekä muutamia pehmeämpiä Sennelier-liituja. Tämän laatikon saa kiinnitettyä valokuvausjalustaan ja maalauksen pidikkeeseen. Laatikon pohjassa on ruuvinkolo, johon kiinnittyy standardikokoinen jalustan ruuvi. Tässä kuvassa laatikkoon on kiinnitetty Siruin kuulapään pikakiinnityslevy, joka astetaan kuulapäähän.

 Laatikkoon voi myös kiinnittää Heilman Designs -maalauspidikkeen. 

Maalausteline pastellivarustuksella

Maalauspidike

Heilman valmistaa kätevää kokoon taitettavaa maalaustelinettä, jonka voi kiinnittää valokuvausjalustaan joko pastellilaatikon kautta tai suoraan ruuvikierteellä.

Sirui hiilikuitujalusta ja Heilman-maalauspidike

Telineen keskellä on jalustaruuvin kiinnityslevy,
jos ei tökkää telinettä pystyyn pastellilaatikkoon.

Aputaso

Maalaamisessa tarvitaan laskutilaa väreille ja välineille. Tähän tarkoitukseen soveltuu SunEden-firman valmistama aputaso, joka lepää jalustan jalkoja vasten.

Aputason yläpinta

Aputason alapuoli, taitettavat tuet laidoilla

Maalausteline vesivärikattauksella

Kaikki yhteen reppuun

Kaiken tämän saan mahdutettua selkäreppuun, eikä kokonaisuus paljon paina. Jalusta jää hieman näkyviin, jos en viitsi irrottaa kuulapäätä. Kuvassa oleva Lowepro-reppu on suunniteltu valokuvausvälineitä varten, mutta toimii hyvin myös maalarilla.

Tässä vähän isompi vesivärisetti ja reppuni

Antoisia hetkia ulkoilmamaalauksen parissa!

Märkä pohjamaalaus pastellityölle

Kuivapastellit ovat nimensä mukaisesti kuivia, mutta niiden kanssa voi kuitenkin käyttää märkätekniikkaa pohjamaalauksen tekemisessä. Monet pastellitaiteilijat tekevät ensin pohjan vesiväreillä ja rakentavat sen päälle pastelleilla. Alkuperäinen vesiväri jää yleensä osin näkyviin, vaikka sitä onkin joskus vaikea erottaa pastellista. Molemmissa käytetään samoja pigmenttejä, sideaine vain on eri. Tätä kannatta kokeilla, tuloksena voi olla hyvin kauniita, tai ainakin mielenkiintoisia, kuvioita.

Jos tekee pohjamaalauksen vesiväreillä, täytyy paperin olla vettä kestävää. Jos pääosaa työssä näyttelee vesivärimaalaus, voi hyvin käyttää tukevaa akvarellipaperia (vähintään 300 g). Tällaiset paperit ottavat vastaan pastelliväriä melko vähän, joten varsinaiseen kerrostamiseen ne eivät ole omiaan. Vesivärityön viimeistely pastelleilla kyllä sujuu hyvin akvarellipaperille.

Varsinaisista pastellipapereista märkää sietävät ainakin Pastelmat ja Canson Mi-Teintes Touch (siis ei se tavallinen Mi-Teintes). Nämä ovat varsin tukevia papereita, jotka eivät paljon kupruile. Kun tekee märän pohjamaalauksen, jää paperiin vielä runsaasti nystyrää ottamaan vastaa useita pastellikerroksia. Muitakin soveltuvia papereita on, mutta minulla ei ole vielä niistä omakohtaista kokemusta. 

Märän pohjamaalauksen voi tehdä myös pastelleilla ja levittää väri märällä pensselillä. Tässä on esimerkki pienestä 18 x 24 cm työstä, jonka tein varsin nopeasti Pastelmat-paperille. Työ perustui kesällä ottamaani valokuvaan Vantaanjoesta Haltialan kohdalla, missä joki kiertää pienen saaren jakaantuen kahdeksi puroksi.

Aluksi tein keskikovilla Rembrandt-liiduilla karkean kuvan. Tässä vaiheessa ei tarvitse olla erityisen huolellinen, koska myöhemmässä vaiheessa voi aina korjata "virheitä", jotka itse asiassa voivat osoittautua mukaviksi elementeiksi lopullisessa työssä.

Tämän jälkeen otin karkean öljyväripensselin, jolla vettä käyttäen levitin värin paperin pinnassa välillä pensseliä huuhtoen. Veden ohella voi käyttää väritöntä alkoholia tai tärpättiä, joilla kuviot leviävät hieman eri tavalla. Pastelmat-paperin kanssa ei kannata käyttää kovin paljoa vettä, koska tällöin kuvio saattavat levitä täysin hallitsemattomasti ja muodostaa lammikoita. Pastelmat ei juurikaan valuta väriä, vaikka paperi olisikin pystymmässä. Canson Mi-Teintes Touch sen sijaan levittää värin aivan eri lailla. Kannatta itse kokeilla ennakkoluulottomasti.

Kun paperi on kunnolla kuivunut, voi alkaa varsinaisen pastellimaalauksen. Kun malttaa tehdä sen pikkuhiljaa väriä lisäten, voi hyödyntää pohjamaalauksen väripintoja ja kuvioita. Lopputulos tässä tapauksessa on selkeästi pastellityö, vaikka vesivärimaalaus hieman näkyykin paikoin läpi.

Sanotaan, että pastellin ja vesivärin liitto on match made in heaven. Oletko itse kokeillut tätä? Jos sinulla on kokemuksia, olisi mukava kuulla niistä.

Pastellimaalausta kerrostamalla

Takanani on pitkä tauko maalaamisesta. Olen ollut matkoilla ja tehnyt viimeisten kahden kuukauden aikana vain pari työtä ja jokusen luonnoksen. Matkalla ollessani en oikein pysty keskittymään maalaamiseen. Pidän tosin aina mukana luonnoskirjan ja matkasetin vesivärejä. Tuotoksia vaan ei oikein synny. Samasta syystä en ole myöskään päivittänyt blogiani pitkään aikaan.

Nyt kun olen taas kotimaassa, pitää saada maalausrytmi käyntiin. Alkuverryttelynä tein pienen pastellityön, joka perustui Thaimaan Koh Lantalla ottamaani auringonlaskukuvaan. Sadepilvet olivat nopeasti vyörymässä kohti meren ulappaa, mutta aurinko paistoi vielä pilvien alta.

Paperiksi valitsin kokoa 19 x 29 cm olevan Sennelierin Pastel Cardin hiekanvärisellä pinnoituksella. Aluksi vedin horisonttiviivan noin 1/3 paperin ylälaidasta, sitten maalasin perusvalöörit kovahkolla Rembrandit violetilla liidulla. 

Pohjamaalauksesta tuli siis yksivärinen, minkä tarkoituksena on varmistaa koko maalauksen väriharmonia. Pohjamaalauksessa käytin hyvin kevyitä vetoja tarkoituksena pikkuhiljaa rakentaa maalaus ja samalla varoa täyttämästä paperin nystyröitä liian aikaisin. Kohvahkojen liiitujen käytössä on se hyvä puoli, että sen päälle voi lisätä uusia kerroksia.

Yksivärisen pohjamaalauksen jälkeen aloin lisätä varovasti violetin eri sävyjä sekä lämpimämpiä keltaisen ja oranssin värejä. Tässä vaiheessa valöörit olivat pääosin keskisävyjä.

Kun maalauksen perusrakenne oli valmis ja päävärit paikoillaan, aloin lisätä vaaleampaa sävyjä auringon heijastuksiin sekä vaahtopäihin sekä syvempiä tummia sävyjä. Tähän asti olin käyttänyt pelkästään Rembrandtin liituja.

Viimeisessä vaiheessa siirryin käyttämään pehmeämpiä Unison ja Terry Ludwig -pastelleja antamaan väreillä hieman enemmän kirkkautta. Ne tarttuivat vielä hyvin Rembrandtien päälle. En juurikaan hieronut värejä pehmeämmiksi pinnoiksi vaan jätin paperin karkeaa tekstuuria näkyviin.

Viimeisenä signeeraus ja loppukuvien otto. Otan aina valmiiksi tekemistäni töistä kuvan arkistooni.

Aikaa koko työhön kului noin kaksi tuntia. Isompaan työhön olisi toki kulunut enemmän aikaa.

Omatekoisia alustoja pastellitöille

Nykyisin pastellitaiteilijoille on saatavissa lukuisia erilaisia maalausalustoja. Näitä olen käsitellyt blogissani Pastellipaperin valinnasta. Täydellisen pastellipaperin tai alustan etsintä ei kuitenkaan pääty näihin. Minua kiinnostaa kokeilla myös omatekoiset alustat pastellitöilleni.

Tässäpä yksi kokeilusarja. Lähdin liikkeelle kovalevystä, jonka sileän puolen sivelin isolla tavallisella maalauspensseliä käyttäen pariin kertaan pastellipohjusteella. Käytössäni on kolmea erilaista: Schmincke pastellipohjuste (vaalea), Art Spectrum Colourfix Primer (väritön) sekä Art Spectrum Colorfix Primer Deep Black (musta). Tein näistä jokaisesta yhden kappaleen.

Pohjustetussa levyssä jäi näkymiin karkeat sivelitimenjäljet. Näitä voisi tasoittaa käyttämällä hienompaa pensseliä tai hiomalla kevyesti hiekkapaperilla. Päätin jättää jäljet näkyviin, koska ne voisivat antaa lisätekstuuria työlle.

Mustalle alustalle maalaamisessa on oma viehätyksensä. Värit tuntuvat hehkuvan mustalla pohjalla. Aiheeksi kannattaa tässä tapauksessa valita sellainen, jossa musta tausta sopii, koska se jää pilkottamaan hieman läpi. Tässä demonstraatiossa työn aiheena on syksyinen koivumetsä.

Ensimmäisessä vaiheessa maalasin suurin vedoin Rembrandtin pastelleilla pohjamaalauksen, jossa levitin värin sormella kevyesti hankaamalla.

Tässä vaiheessa totesin, että maalausalustassa ei ollut kovin paljon hienoa tekstuuria, johon useampi kerros pastelleja olisi helppo levittää. Siksi suihkutin työhön ohuen kerroksen pastellifiksatiivia, joka antaa tarvittavaa särmää uusien värikerrosten levittämiseksi.

Fikstatiivin kuivuttua lisäsin työhön yksityiskohtia Unisonin ja Terry Ludwigin pehmeillä pastelleilla. 

Lopputulos on tässä, työn koko on 24 x 32 cm. Alkuperäiset pohjustuksen pensselinjäljet näkyvät vielä valmiissa työssäkin.

Viimeinen vaihe oli aika työläs. Tasainen sininen taivas näytti aika tylsältä, joten lisäsin siihen hieman vaihtelevia sävyjä. Lehvästöä ja runkoja työstin taustalta etualalle päin. Ihan viimeisksi lisäsin kirkkaimmat keltaiset ja oranssin väriset lehdet. Tavoittelin luonnosmaisempaa otetta, mutta taas löysin itseni hiomasta yksityiskohtia :(.

Oli hauskaa maalata omatekoiselle alustalle. Vaikka käytinkin välillä fiksatiivia, tahtoi pohjan särmät mennä tukkoon. Seuraavalla kerralla yritän saada pohjaan enemmän tekstuuria, jotta useampi pastellikerros onnistuisi ilman välifiksatiivia. Palaan varmasti aiheeseen. Täydellisen pastellialustan metsästys jatkuu myöhemmissä blogeissani.

Onko sinulla kokemuksia kiinnostavista pastellialustoista? Jos on, niin mielelläni kuulisin niistä.

Mitä valokuvaus opettaa taiteilijalle

Vincent van Gogh kirjoitti veljelleen Theolle: Aina kun saan eteeni tyhjän kankaan, se sanoo minulle "sinä et osaa mitään!". Näin minustakin usein tuntuu - ja tuntuu usein myös teoksen valmistuttua! Olen valokuvannut lähes koko elämäni ja joskus katsellessani itse ottamiani kuvia, minusta tuntuu joskus samalta. Onneksi tällaiset epäuskon hetket eivät ole jatkuva olotila. Omista töistään ja uuden oppimista voi nauttia, vaikka lopputulos ei olekaan täydellinen.

Valokuvaus ja taidemaalaus ovat taidemuotoina aika lähellä toisiaan. Luulen että pitkä kokemukseni valokuvauksesta on auttanut minua myös maalaamisessa. Samoin taiteen tekeminen on auttanut kehittämään myös valokuvauksellista ilmaisuani. Olen huomannut alkaneeni pitää hieman erilaisista valokuvista kuin aiemmin. Kuvien manipulointi on jäänyt vähemmälle, luonnollisemman valokuvat miellyttävät nyt aiempaa enemmän. Sen sijaan, että muokkaisin valokuvaa voimakkaasti, teen mieluummin aiheesta maalauksen.

Olen tunnistanut muutamia nyrkkisääntöjä, jotka pätevät yhtä lailla valokuvaukseen kuin maalaukseen.

1. Sommittelu on kaiken perusta. Jos se ei ole kunnossa, ei kuvaa pelasta mikään. Kannattaa siis opetella sommittelun perusasiat.
2. Kerro yksi tarina. Yksinkertainen kuva on usein kaikkein vaikuttavin. Älä jätä katsojalle epäselväksi, mikä on kuvan aihe ja huomion keskipiste.
3. Hyödynnä koko valööriasteikko, siis kaikkea mustan ja valkean välillä. Riittävät kontrastit antavat kuvalle voimaa.
4. Katse hakeutuu valoisiin, teräviin ja voimakkaan kontrastin alueisiin. Olkoon siis varsinainen aihe terävä ja siinä vahvat kontrastit, muualla pehmeää, loivaa ja yksinkertaista.
5. Rajaa kuva riittävän tiiviiksi, älä jätä turhaa tilaa laidoille. Valokuvauksessa kannattaa mennä lähemmäs aihetta, ja sitten vielä lähemmäs.

Minulle kohta 2 on erityisen haasteellinen. 

Valokuvauksessa ei näitä kaikkia voi vapaasti päättää, mutta niiden ymmärrys auttaa valitsemaan kuvakulmia, jotka mahdollistavat hyvän kuvan tekemisen. Ja sääntöjä saa rikkoa!

Itse käytän paljon omia valokuviani maalausteni lähteinä. En koskaan silti pyri jäljentämään valokuvaa, vaan haluan luoda uuden kuvan valokuvasta saamani inspiraation pohjalta. Joskus lopputulos on lähempänä valokuvaa, joskus taas lopputulos on jotain ihan muuta. Tässä yksi esimerkki valokuvasta 

ja siitä seuranneesta pastellimaalauksesta. Tämän työn tein helmikuussa 2015 edellisenä kesänä otetun valokuvan pohjalta.

On näissä jotain samaa nähtävissä. 

Lisää omia valokuviani  ja maalauksiani löytyy täältä.

Turvallisesti pastelleilla

Taidemaalauksessa käytettävät värit sisältävät samoja pigmenttejä välineestä riippumatta, mutta sideaine on erilainen. Kuivapastellit ovat lähes puhdasta pigmenttiä, sideaineena voi olla hieman kalkkia tai valkoista liitua. Osa pigmenteistä on myrkyllisiä, joten niitä ei saa päästää elimistöön.

Kuivapastellit ovat enemmän tai vähemmän pölyäviä. On tärkeää huolehtia siitä, ettei pölyä hengitetä tai sitä joudu suuhun.

Maalatessa maalauksesta irtoaa aina pastellipölyä. Siksi maalaus on syytä pitää pystyssä ja maalauksen alla tulee olla kaukalo tms., johon pastellimurut ja pöly putoavat. ÄLÄ KOSKAAN PUHALLA MAALAUKSEEN SISÄTILOISSA. Maalausta voi hieman koputella, jolloin irtonaiset hiutaleet putoavat keräysastiaan. Ulkona maalatessa tällä ei ole niin suurta väliä. Lopuksi käyn aina ulkona puhaltamassa maalauksesta irtonaiset pigmentit pois, koska ne eivät aina pelkällä koputtelulla irtoa. Käsittääkseni en ole tässä tehnyt kovin suurta ympäristörikosta. Erityisen pölyävillä liiduilla maalatessani käytän itse yksinkertaista hengityssuojainta. Jos on allergiaa tai keuhkosairauksia on suojaimen käyttö erityisen tärkeää. Omassa ateljeessani pidän maalatessani käynnissä myös ilmanpuhdistajaa. 

Maalatessa väriä tarttuu myös väistämättä käsiin. Se ei ole sisänsä vaarallista, kunhan vain pesee kädet huolellisesti työn jälkeen eikä vie sormia sitä ennen suuhun. Kädet voi myös suojata ohuilla kumihansikkailla tai suojavoiteella. Maalatessa käsiä on joka tapauksessa syytä pyyhkiä vaihdettaessa liiduistani toiseen, koska muutoin väriä siirtyy liidusta toiseen ja vähän ajan kuluttua kaikki liidut näyttävät harmailta.

Valmiista työstäkin irtoaa väriä. Sitä ei pidä kosketella eikö kopistella. Työn voi lopuksi suojata hyvälaatuisella pastelleille tarkoitetulla fiksatiivilla. Fiksatiivin käyttö jakaa mielipiteitä, sillä se hieman tummentaa ja tylsistyttää värejä. Tästä syystä en yleensä fiksaa valmiita töitä. Jos joku tietää fiksatiivin, joka ei muuta sävyjä, niin kertokaa toki minullekin. Sen sijaan käytän fiksatiivia työn aikana, jos paperin nystyrät ovat menneet tukkoon eikä se enää ota vastaan uutta kerrosta pastellia. Pieni fiksatiivisuihke tuo värin päälle hieman uutta särmää, johon pastelli voi tarttua. Fiksatiivin pitää olla oikeaa tyyppiä. Englanniksi käytetään termiä workable fixative. ÄLÄ SUIHKUTA FIKSATIIVIA SISÄTILOISSA äläkä hengitä sitä.

Valmis hieno työsi ansaitsee kunnon kehykset, jossa se näyttää vieläkin upeammalta. Pastellityöt kehystetään lasin alle ja ne tarvitsevat riittävän paksun paspartuurin. Maalauksista voi pudota hiukkasia myös lasin alla. Joskus käytetään tuplapaspartuuria, jossa jätetään pieni tila putoavia murusia varten.

Itse olen vasta hiljattain alkanut kehystää töitäni. Aiemmin ei tähän ollut mitään syytä, koska en olisi omia töitäni seinälleni kelpuuttanut, saati sitten kehdannut muille antaa. Tässä kuitenkin yksi työ noin kolmen kuukauden harjoittelun jälkeen.

Kesäinen päivä Kallahdenniemellä
24 x 32 cm Sennelier Pastel Card

Miksi olen valon jäljillä?

"Taiteilija työnä ei ole kuvata todellisuutta tai käyttää realistisia värejä, vaan luoda väriyhdistelmillä aisteja miellyttävä valon ja tilan maailma". Jotain tämän tapaista sanoi J.M.W. Turner. Näin ajattelen ja tunnen itsekin.

Kun ryhdyin harrastamaan kaksi vuotta sitten taidemaalausta, seurasin sisäistä luomisen tarvetta, joka lienee ollut siellä koko elämäni, mutta välillä aika taka-alalla. Tavoitteenani ei ole tulla suureksi taiteilijaksi. En ole siihen tarpeeksi lahjakas ja sitäpaitsi 40 vuotta myöhässä. Silti taiteen tekemisestä voi nauttia, kunhan samalla sietää polulla väistämättä kohtaamiaan epäonnistumisia. 

Epäonnistumiset kuuluvat asiaan. Ilman niitä ei ole myöskään nautintoa kehittymisestä ja onnistumisista. Saavutukset edellyttävä aina työtä, paljon työtä. Minun iässäni ei ole enää aikaa hukattavaksi. Jos aikoo vielä jotain oppia, on oltava vielä ahkerampi kuin nuorena. Epäonnistumisista oppii usein enemmän kuin onnistumisista. Siksi pyrinkin noudattamaan fail fast -periaatetta. Siis paljon töitä nopeasti. Mitä nopeammin epäonnistuu, sitä nopeammin oppii myös hyvät työskentelytavat ja taidot. En tietenkään pyri tarkoituksella huonoihin töihin, mutta otan ne oppina vastaan.

Taidetta tehdään jäsentämällä kaksiulotteista pintaa abstrakteilla kuvioilla, viivoilla, väreillä ja tekstuureilla. Valo tai valon illuusio on kaikissa maalauksissa kuvan sielu. Siksi olen aina valon jäljillä. Kuvan aihe voi olla jotain todellista, mutta maalaus on maalaus, joka luo oman taianomaisen maailmansa. En koskaan pyri jäljentämään todellisuutta sellaisenaan, se on vain lähtökohta taiteen tekemiselle. Vaikka otankin mallia todellisuudesta, alkaa työ pian elää omaa elämäänsä ja kehittyy usein ennalta aavistamattomiin suuntiin. Ja se juuri on minulle taiteen tekemisen suuria nautintoja.

Näiden ylevien sanojen jälkeen pitää heti tunnustaa, että olen usein todella turhautunut omiin töihini. En pysty tekemään sitä, mitä toivoisin. Uskon kuitenkin pystyväni kehittymään nykytasostani, kunhan olen riittävän ahkera ja saan opastusta. Kun sitten huomaan edistyneeni ja saan onnistumisen kokemuksia, lämmittää se sielua taas hyvän aikaa. Ja jos minä pystyn, niin varmasti myös sinä, hyvä lukijani.

Minulle on moneen kertaan opetettu, että riittävät toistot ovat kehittymisen ehto. Uskon sen! Pyrkimyksenäni on tehdä jotain joka päivä, edes pieni piirros tai 10 minuutin maalaus. Ihan joka päivä se ei minulta onnistu, mutta ehkä nykytahdilla viitenä päivänä viikossa. Kova pää ja epävakaat kädet tarvitsevat jatkuvaa harjoitusta! Ja kaiken lisäksi se on todella mukavaa tekemistä.

Tähän loppuun yksi vanha pastellityöni kolmen kuukauden harjoittelun jälkeen.

Vanhankaupunginlahti talvella
Pastelli Sennelierin Pastel Card -paperille
24 x 32 cm