Märkä pohjamaalaus Neocolor II -väreillä

Kuivapastellit soveltuvat hyvin käytettäviksi osana sekatekniikoilla toteutettavissa töissä. Olen aiemmin kertonut märän pohjamaalauksen hyödyntämisestä pastellitöissä. Tässä esimerkissä käytän pohjamaalauksen tekemisessä Caran d’Achen Neocolor II -liituja, jotka ovat vesiliukoisia vahamaisia väriliituja. Siis lähes sellaisia, joita itsekin käytin koululaisena. On kuitenkin huomattava, että vain liukenevat värit soveltuvat tässä kuvattuun tekniikkaan.

Itselläni on käytössä 30 värin setti. Värejä on siis varsin rajoitetusti, mutta se ei haittaa, koska niitä voi sekoittaa ja niiden päälle kerrostetaan muita värejä.

Miksi sitten ylipäätänsä kannattaa tehdä märkä pohjamaalaus? Ensinnäkin se on hyvä tapa luoda mielenkiintoinen väripohja työlle. Osa pohjamaalausta voi hyvin jäädä näkyviin osaksi lopullista työtä. Toiseksi märkä pohjamaalaus uppoaa alustaan eikä täytä paperin huokosia. Tämä mahdollistaa useamman värikerroksen levittämisen pastelleilla.

Käytettävän alustan tulee olla vedenkestävä. Kaikki pastellipaperit eivät ole tällaisia, joten varmista asia etukäteen. Itse teen nykyisin märän pohjamaalauksen yleensä Uart 500 -paperille, joka on hiekkapaperimainen sitkeä vettä kestävä paperi. Paperin teippaan kiinni alustaan huolellisesti.

Referenssikuvana käytin tätä eräältä Uudenmaan pikkujoelta ottamaani kuvaa. Kuva ei ole erityisen laadukas, joka saattaa olla joskus ihan hyväkin asia. Todella hyvä kuva saattaa johtaa liikaa kopioimaan sitä sellaisenaan, jolloin maalauksessa ei oma taiteellinen näkemys pääse esiin.

Aluksi tein karkean viivapiirroksen värityksen kartaksi.

Pohjamaalauksen värit sotkin paperille hieman suurpiirteisesti. On turha yrittää tässä vaiheessa tehdä tarkkaa työtä, joska värit tulevat joka tapauksessa leviämään ja sekoittumaan.

Sitten koittaa märkä vaihe. Vanhalla kuluneella karkealla öljyväripensselillä ja 70 % isopropyylialkoholilla (löytyy apteekista) levitin värit suunnilleen omille paikoilleen. Pelkkää vettäkin voi käyttää, mutta alkoholi kuivuu nopeammin ja siitä syntyy vähän erilaista jälkeä. Värit saattavat levitä vesivärien tapaan ja valua alaspäin. Näistä voi syntyä satunnaisia kauniita kuvioita, joita kannattaa hyödyntää jättämällä niitä näkyviin lopullisessa työssä. Ei kannata maalata pensselillä edestakaisin kuin talon seinää, vaan pyrkiä noudattamaan sellaisia suuntia ja muotoja, jotka tukevat maalausta. Virheitä ei tarvitse pelätä, koska kaiken voi tarvittaessa peittää kuivapastelleilla. Kun värit kastellaan, tulee niistä samalla tummempia ja intensiivisempiä.

Märkä maalaus jätetään kuivumaan. Kun se on täysin kuiva, päästää maalaamaan kuivapastelleilla. Jokainen taiteilija tekee sen omalla vapaalla tyylillään näkemyksensä mukaan. Tässä työssä ajattelin rakentaa maalauksen kärsivällisesti melko yksityiskohtaiseksi. Tällaiseen työskentelyyn soveltuvat hyvin ohuehkot ja keskikovat Giraul-pastellit.

Pikkuhiljaa lähdin kerrostaamaan varsinaista maalausta aloittaen ajatellusta maalauksen fokuksesta, joka on joen toisella rannalla olevien ohuiden puitten rungot ja niiden takaa kajastava valo. Fokuskohta sijaitsee siis suunnilleen kolmasosien risteyskohdassa eli klassisesti kultaisen leikkauksen mukaisesti.

Ihan viimeisiä yksityiskohtia en tässä vaiheessa maalaa, mutta haluan suunnilleen nähdä, miten työn tärkein osa voisi toimia.

Sitten maalaus etenee suunnilleen ylhäältä alaspäin ja ihan lopussa lisätään työn pienimmät yksityiskohdat. Osassa työtä jäi näkyviin märän pohjan kuvioita, koska ne olivat mielestäni sellaisenaan hyvän näköisiä. Tällainen kohta on mm. vedessä vasemmassa laidassa. Refenssikuvassa olleita asioita jäi myös pois. Ehkäpä olisi voinut yksinkertaistaa enemmänkin...

Tässä valmis työ. Ei siitä taaskaan tullut ihan sellainen, kuin ajattelin. Mutta näinhän tässä yleensäkin tahtoo käydä.

Suosittelen kokeilemaan erilaisilla märillä tekniikoilla ja yhdistämään niitä kuivapastelleihin. Se voi avata uusia ilmaisutapoja. Toki kaikki vaativat harjoittelua. Itsekin olen vasta tämän polun alkutaipaleella.

Jos sinulla on omia kokemuksia tai kysymyksiä sekatekniikoista, niin kirjoita kommentti. Kiitos blogini lukemisesta :)


Lisää töitäni löydät nettisivultani www.ollimalmivaara.com.

12.4.2019 Jostain syystä en enää pysty vastaamaan kommentteihin. Ongelmaa selvitellään...

Syksyn värit omatekoisella alustalla

Erilaisten maalausalustojen kokeilu on minulle taiteen tekemisen suola. Vaikka onkin hyvä opetella tietyt välineet kunnolla, saa uusien värien ja alustojen kokeilusta uudenlaisia virikkeitä, kun ei voikaan tehdä juuri niin kuin on aiemmin tottunut tekemään. Yleensä kyllä käytän valmiita papereita, joista olen kirjoittanut aiemmin.

Tänä syksynä on ruska ollut poikkeuksellisen upeaa. Erilaiset keltaisen, oranssin, punaisen, ruskean ja vihreän yhdistelmät ovat jopa läkähdyttävän hienoja. Ja se tietysti on antanut inspiraatiota maalata syksyn värejä. Tässä ottamani referenssikuva Viikintien sillalta Vanhankaupungin kupeessa. Kuvassa näkyy Vantaanjoen putouksen niska ja taustalla suvanto.

Tässä työssä olen lähtenyt ihan alusta liikkeelle ja valmistanut itse alustan pastellimaalaukselle. Kun tähän työhön ryhtyy, kannattaa toki tehdä useita alusta, koska ne syntyvät samalla vaivalla. Alustojen tekemisessä tarvitsin
- kovalevyjä
- gessoa
- akryylimustetta
- kahta erilaista pastel primeria

Alustan valmistelu

Näin se tapahtui:

Aluksi levitin gessoa kovalevyjen sileälle puolelle kahteen kertaan. Välillä odotellaan gesson kuivumista. Gessoa on hyvä käyttää pohjalla, koska se eristää alustasta mahdollisesti erittyvät hapot itse maalauksesta.

Kun gesso on kuivunut, voidaan sen päälle levittää akryylipohjainen pastel primer, joka on nimensä mukaisesti tehty alustamaan pastellipohjat. Pastel primer tuo alustan pintaan hieman karkean pinnan, johon pastellivärit pystyvät tarttumaan. Mitä enemmän huokosia alustassa on, sitä enemmän kerroksia siihen pystyy lisäämään. Tässä työssä käytin Schmincken Pastel Primer -nestettä, joka on väriltään vaalean ruskeaa.

Koska halusin eri värisiä alustoja, värjäsin nesteen ennen sivelyä akryylimusteella. Värjäykseen voi käyttää myös esim. normaalia akryyliväriä. Akryylimuste on hyvin värjäävää, sitä siis tarvitaan vähän.

Tuloksena on aika hurjan näköisiä pohjia, mutta se on tarkoituskin. Päälle maalataan kuitenkin itse maalaus, joka peittää pääosin alustan. Alustan väri voi pilkistää läpi useassakin paikassa. Näin saadaan työlle yhtenäistä väriharmoniaa. Alusta voi olla koko maalauksen yleisvärin mukainen tai vaikka vastaväri, jolloin saadaan erityistä hehkua väreihin.

Kun pohja oli kuivunut, sivelin vielä päälle läpinäkyvää Colourfixin Pastel Primer -nestettä, joka jättää alustan pintaan vahvan tekstuurin. Tämä tekstuuri tulee näkymään lopullisessa työssä ja antaa sille hieman rouhean ulkonäön.

Itse maalaaminen

Varsinaisen maalaamisen aloitin tekemällä violettiin maalauspohjaan pastellikynällä yksinkertaisen viivaluonnoksen ottamani valokuvan pohjalta. Tässä vaiheessa ei kannata tehdä kovin yksityiskohtaista työtä vaan keskittyä enemmän isojen massojen sijaintiin.

Ensimmäisen värikerroksen tein pääasiassa Rembrandtin pastelleilla. Puolikovina liituina ne eivät tuki kokonaan alustan huokosia, mahdollistaen näin päälle uusia kerroksia.

Painoin värit tiukemmin alustaan käyttämällä niin hyväksi todettua putkien eritykseen käytetyn solumuovin palasia (sormiakin voi käyttää). Siis näillä hankasin värit alustaan. Tässä vaiheessa työ näyttää hyvin pehmeältä, kun kaikki rajat ovat liukuvia.

Sitten alkaa varsinainen työstäminen. Tässä vaiheessa käytin hieman pehmeämpiä Girault-pastelleja ja lähdin rakentamaan yksityiskohtia maalaukseen.

Lopuksi lisäsin vielä väriä pehmeillä Terry Ludwig -pastelleilla. Pienimmät yksityiskohdat (kuten taustalla olevan sillan vaijerit) tein Caran d'Achen pastellikynillä. Tässä vaiheessa värikerrokset olivat jo niin paksuja, että enempää ei oikein olisi saanutkaan tarttumaan. Yleensä en käytä lopussa fiksatiivia, koska se hieman tylsistyttää värejä, mutta tämä työ tarvitsi hieman kiinnittämistä.

Tässä lopullinen valmis työ.

Kiitos blogini lukemisesta. Jätä mahdolliset kommenttisi alle.

Hyvää syksyn jatkoa ja nauttikaa väreistä!

Niityn yli puiden siimekseen

Kauniit syyskuun päivät ovat upeaa aikaa! Kesä ei ole vielä luovuttanut otettaan, mutta syksyn värit alkavat jo vallata alaa puissa ja maakasveissa. Jätämme hyvästit lämpimille kesäpäiville ja varustaudumme hieman huokaisten pimeneviin iltoihin, syyssateisiin, räntään, kylmään. Mutta ei ihan vielä! Ensin tietysti ikuistamme nämä hienot hetket maalauksiin.

Aurinkoisina päivinä taivaan ollessa syvän sininen kaikki päävärit eri vivahteineen ovat yhtäaikaa esillä. Kun taiteilija vielä lisää maalaukseen mukaan vähän omiaan, onkin jo väriähky uhkaamassa. Yleensä yksinkertaisella rajoitetulla väripaletilla on helpompi saada aikaa yhtenäinen ja miellyttävä maalaus. Laajalla väripaletillakin voi selviytyä kunnialla, kunhan käyttää värejä järkevästi. Erityisesti taiteessa säännöt on tehty rikottaviksi, mutta ne kuitenkin usein auttavat kohti parempaa lopputulosta. Yksi tärkeimpiä sääntöjä on maalata riittävän isoja alueita, joissa joku väri hallitsee. Jos ripottelee värejä sinne tänne, on seurauksena helposti liian täplikäs, sekava maalaus. Toisaalta väriharmonian kannalta on usein hyvä, että sama väri esiintyy ainakin muutamassa paikassa maalausta.

Erityisesti puita ja muuta kasvillisuutta maalatessa liikaa yksityiskohtia syntyy helposti. Puussa on tuhansia lehtiä, mutta niitä ei todellakaan ole syytä kaikkia erikseen maalata. Maalauksessa puut ovat abstrakteja muotoja ja metsä muodostaa maalauksessa yhtenäisen muodon. Toki niitä yksityiskohtiakin maalataan, pieninä viitteinä.

Hyvän maalauksen perusta on sommittelu, jonka muodostavat isot muodot. Maisemamaalauksessa iso puu on muoto, samoin metsä, järvi, taivas, tie, pelto jne. Isot muodot jäävät näkyviin, kun siristää silmänsä niin, että yksityiskohdat katoavat. Jos maalauksessa on yli neljä isoa muotoa, alkaa sen rakenne heikentyä. Pienempiä muotoja ja yksityiskohtia onkin sitten maalauksen tyylistä riippuen paljon tai vähän.

Tässä esimerkissä valitsin referenssiksi ottamani valokuvan syksyisestä pikkutiestä Uudellamaalla. 

Päätin heti alkuun muuttaa asfalttitien hiekkatieksi. Aluksi ajattelin ottaa mukaan sähköpylväät, mutta jätin ne kuitenkin pois, koska ne olisivat tehneet työstä sekavamman. Koska halusin työhön lämpimän yleissävyn, valitsin paperiksi ruskean Sennelierin Pastel Card -paperin, kokona 30 x 40 cm. Aluksi hahmottelin pastellikynällä isot muodot. Paperin teippauksen oikeaan ylälaitaan laitoin nuolen merkiksi muistuttamaan valon suunnasta.

Suurten värimassojen levittämisen aloitin kovahkoilla Rembrandtin liiduilla ylhäältä alaspäin. Koska pastelleista valuu aina alaspäin väripölyä (maalaus pystyssä telineessä), on työskentely ylhäältä alaspäin luonteva valinta. Aluksi vedin taivaaseen perussinisen, sitten ryhdyin työstämään puiden lehvästöä. Tässä vaiheessa isojen massojen muodot eivät ole kovin tarkkoja - niitä ehtii työstää maalauksen edetessä. 

Mutta mitä ihmeen väriä tässä kuvassa näkyy? Puiden keskelle on maalattu violettia! Esiintyykö luonnossa todellakin tällaista väriä? No ei esiinny, mutta tämähän ei olekaan oikea metsä, vaan maalaus, joka ei yritäkään olla luonnonmukainen dokumentti. Violetti, tumma purppura ja sinisen sävyt toimivat hyvin vastaväreinä ja mausteena nk. oikeille luonnonmukaisille väreille. Pastelleilla maalatessa kannattaa edetä tummasta vaaleaan. Siksi ensiksi maalataan puiden varjokohdat ja niiden päälle valoisampi lehvästö. Varjokohdissa voi käyttää useaa eri väriä, kunhan ne ovat valööriltaan samanarvoisia, siis yhtä tummia. Usean värin käyttö tekee varjoista eloisampia. Tässä työssä olen valinnut valon puolelle jääviin varjoihin lämpimämmät ja varjotummiin kylmemmät sävyt.

Lehvästön rakensin tumman päälle lisäämällä ensin tummempia vihreitä, ruskeita ja punaisen sävyjä, ja siitä sitten pikkuhiljaa kohti vaaleimpia sävyjä valoisissa kohdissa. Valokohtiin ei kannata laittaa vain saman värin vaaleampaa sävyä vaan myös värin lämpimämpää versiota. Tässä vaiheessa siirryin käyttämään myös pehmeämpiä liituja, kuten Giraultia ja Terry Ludwigia.

Täysin sininen taivas on usein tylsä. Siksi lisäsin vähän pilviä taivaalle. Taivas on päivisin aina ylempänä tummempi ja lähellä horisonttia vaaleampi, minkä toteutuin pilvien ohessa.

Puihin kaiversin joitain valoaukkoja, joista taivas näkyy läpi. Aukkoja tekee helposti liikaa ja liian vaaleita. Aukot voivat olla hieman tummempia kuin takana oleva taivas, varsinkin pienissä aukoissa. Samoin kaiversin taivaan sinisellä puiden reunojen muodot mielenkiintoisemmiksi. Puiden rungot lisäsin loppuvaiheessa. Niiden muotoja, sävyjä ja sijaintia toisiinsa nähden kannattaa vaihdella.

Lopuksi tein etualan niityn, josta suurin osa on melko pehmeitä muotoja. Pohjalla on maan pohjan tumma ruskea. Niityssä on vältetty vahvoja kontrasteja ja teräviä rajoja, koska ne vetävät katsetta puoleensa, eikä etualan niityn ole tarkoitus olla maalauksen fokus. Fokuskohta löytyy tien mutkasta, sen takana näkyvästä kauemmasta metsästä ja puiden taakse katoavasta tiestä. Maalauksen alalaita ja reuna ovat valööriltaan hieman tummempia; näin katse pysyy helpommin maalauksen sisäosissa.

Niitty ja metsä viimeistellään muutamilla yksityiskohdilla, lehdillä ja joillakin ruohonkorsilla, jotka lisäävät tekstuuria ja viihdyttävät silmää. Fokuskohdan alueelle vielä vähän kirkkaampia värejä. Lopuksi signeeraus, joka on olennainen osa maalausta. Kaiken kaikkiaan maalauksen kului 5-6 tuntia.

Kun vertaa lopullista maalausta valokuvaan, voi nähdä jotain yhtäläisyyttä suurissa muodoissa, mutta muuten maalaus on alkanut elää omaa elämäänsä. Näin sen kuuluukin olla - en halua jäljentää valokuvia. Jos osaisin, haluaisin tehdä impressionistisempia maalauksia ja abstraktimpaa tyyliä. Siihen eivät taitoni vielä riitä, mutta tekemällä paljon töitä voin ehkä hieman paremmin seurata näkemykseni teitä. Ja matkan tekeminen on itsessään valtavan antoisaa.

Pastels Girault - pastelliliituja vuodesta 1780

Girault on maailman vanhimpia pastellien valmistajia. Sen tuotteita ovat käyttäneet monet tunnetut taiteilijat ja ne ovat hyvin suosittuja myös tämän päivän pastellitaiteilijoiden keskuudessa. Monien pastellistien oppi-isä Richard McKinley käyttää paljon Girault'n pastelleja. Hänen töidensä innostamana halusin itse kokeilla näiden pastellien sopivuutta omaan työskentelyyni.

Girault'n liiduista löytyy 526 väriä, joita voi ostaa yksitellen (3,30 €/kpl) tai erikokoisina valmiina lajitelmina. Tilasin suoraan Girault'n verkkokaupasta 50 liidun setin (165 €), jonka liidut on valinnut ranskalainen naistaiteilija Claude Texier. Texierin valitsemia settejä on kolme erilaista, jotka täydentävät toisiaan. 

Kooltaan liidut ovat pitkiä ja kapeita (60 x 8 mm). Niiden pinta on melko kiinteä, hieman samaan tyyliin kuin Rembrandtin liidut. Sormiin ei tartu heti väriä yhtä paljon kuin pinnaltaan huokoisammista liiduista (Sennelier, Unison, Terry Ludwig,...). Pinnan alta Girault on pehmeämpi kuin Rembrandt mutta hieman kovempi kuin edellä mainitut huokoisammat liidut. Kaikkien liitumerkkien kovuus/pehmeys riippuu väristä. Jotkut pigmentit tuntuvat selvästi kovemmilta kuin toiset. 

Girault'n liidut katkeavat helposti, mikä ei ole kovin suuri haitta. Usein katkaisen liidut tarkoituksella; tällöin voi liituja käyttää paremmin isojen pintojen maalaamiseen lappeellaan. Girault'n liidut eivät kuitenkaan ole näin käytettynä parhaimmillaan, sillä kapea muoto johtaa nopeasti liidun ohenemiseen. Isoihin pintoihin käytän paksumpia Rembrandtin tai Terry Ludwigin liituja. Rembrandtit eivät nekään ole kovin paksuja, mutta melko kovia ja siksi soveltuvat katkaistuina isompien pintojen maalaamiseen.

Parhaimmillaan Girault on hitaasti ja melko yksityiskohtaisesti rakennettavissa maalauksissa. Kapea muoto ja pinnan kiinteys mahdollistavat tarkemman työskentelyn. Värejä on helppo kerrostaa, koska liitu on sisältä riittävän pehmeä.

Tässä esimerkki eri tekniikoiden yhdistämisestä. Pohjamaalauksen tein Rembrandteilla, jonka sitten levitin karkealla öljyväripensselillä ja isopropyylialkoholilla. Pohjan maalaamisessa voi olla melko suurpiirteinen, koska se jää osin uusien kerrosten peittoon. 

Kun pohja oli kuivunut, lähdin pikkuhiljaa rakentamaan maalausta kerroksittain pääosin Girault'n liiduilla. 

Pohjamaalaus saa pilkistää kerrosten alta ja väleistä. Parhaimmillaan tällaisesta yhdistelmästä voi syntyä hienoja eteerisiä töitä ja/tai kauniita tekstuureja. Viimeiset sävyjen tasaukset ja aksentit tähän työhön taputtelin pehmeiden Terry Ludwig -liitujen terävillä särmillä.

Kokeilun myötä olen alkanut pitää yhä enemmän Girault'n pastelleista. Saatanpa hyvinkin täydentää valikoimaani tilaamalla vielä kaksi Claude Texierin valikoimaa. Pastelliliituja ei ole koskaan liikaa.