Pastellimaalausta kerrostamalla

Takanani on pitkä tauko maalaamisesta. Olen ollut matkoilla ja tehnyt viimeisten kahden kuukauden aikana vain pari työtä ja jokusen luonnoksen. Matkalla ollessani en oikein pysty keskittymään maalaamiseen. Pidän tosin aina mukana luonnoskirjan ja matkasetin vesivärejä. Tuotoksia vaan ei oikein synny. Samasta syystä en ole myöskään päivittänyt blogiani pitkään aikaan.

Nyt kun olen taas kotimaassa, pitää saada maalausrytmi käyntiin. Alkuverryttelynä tein pienen pastellityön, joka perustui Thaimaan Koh Lantalla ottamaani auringonlaskukuvaan. Sadepilvet olivat nopeasti vyörymässä kohti meren ulappaa, mutta aurinko paistoi vielä pilvien alta.

Paperiksi valitsin kokoa 19 x 29 cm olevan Sennelierin Pastel Cardin hiekanvärisellä pinnoituksella. Aluksi vedin horisonttiviivan noin 1/3 paperin ylälaidasta, sitten maalasin perusvalöörit kovahkolla Rembrandit violetilla liidulla. 

Pohjamaalauksesta tuli siis yksivärinen, minkä tarkoituksena on varmistaa koko maalauksen väriharmonia. Pohjamaalauksessa käytin hyvin kevyitä vetoja tarkoituksena pikkuhiljaa rakentaa maalaus ja samalla varoa täyttämästä paperin nystyröitä liian aikaisin. Kohvahkojen liiitujen käytössä on se hyvä puoli, että sen päälle voi lisätä uusia kerroksia.

Yksivärisen pohjamaalauksen jälkeen aloin lisätä varovasti violetin eri sävyjä sekä lämpimämpiä keltaisen ja oranssin värejä. Tässä vaiheessa valöörit olivat pääosin keskisävyjä.

Kun maalauksen perusrakenne oli valmis ja päävärit paikoillaan, aloin lisätä vaaleampaa sävyjä auringon heijastuksiin sekä vaahtopäihin sekä syvempiä tummia sävyjä. Tähän asti olin käyttänyt pelkästään Rembrandtin liituja.

Viimeisessä vaiheessa siirryin käyttämään pehmeämpiä Unison ja Terry Ludwig -pastelleja antamaan väreillä hieman enemmän kirkkautta. Ne tarttuivat vielä hyvin Rembrandtien päälle. En juurikaan hieronut värejä pehmeämmiksi pinnoiksi vaan jätin paperin karkeaa tekstuuria näkyviin.

Viimeisenä signeeraus ja loppukuvien otto. Otan aina valmiiksi tekemistäni töistä kuvan arkistooni.

Aikaa koko työhön kului noin kaksi tuntia. Isompaan työhön olisi toki kulunut enemmän aikaa.

Miksi olen valon jäljillä?

"Taiteilija työnä ei ole kuvata todellisuutta tai käyttää realistisia värejä, vaan luoda väriyhdistelmillä aisteja miellyttävä valon ja tilan maailma". Jotain tämän tapaista sanoi J.M.W. Turner. Näin ajattelen ja tunnen itsekin.

Kun ryhdyin harrastamaan kaksi vuotta sitten taidemaalausta, seurasin sisäistä luomisen tarvetta, joka lienee ollut siellä koko elämäni, mutta välillä aika taka-alalla. Tavoitteenani ei ole tulla suureksi taiteilijaksi. En ole siihen tarpeeksi lahjakas ja sitäpaitsi 40 vuotta myöhässä. Silti taiteen tekemisestä voi nauttia, kunhan samalla sietää polulla väistämättä kohtaamiaan epäonnistumisia. 

Epäonnistumiset kuuluvat asiaan. Ilman niitä ei ole myöskään nautintoa kehittymisestä ja onnistumisista. Saavutukset edellyttävä aina työtä, paljon työtä. Minun iässäni ei ole enää aikaa hukattavaksi. Jos aikoo vielä jotain oppia, on oltava vielä ahkerampi kuin nuorena. Epäonnistumisista oppii usein enemmän kuin onnistumisista. Siksi pyrinkin noudattamaan fail fast -periaatetta. Siis paljon töitä nopeasti. Mitä nopeammin epäonnistuu, sitä nopeammin oppii myös hyvät työskentelytavat ja taidot. En tietenkään pyri tarkoituksella huonoihin töihin, mutta otan ne oppina vastaan.

Taidetta tehdään jäsentämällä kaksiulotteista pintaa abstrakteilla kuvioilla, viivoilla, väreillä ja tekstuureilla. Valo tai valon illuusio on kaikissa maalauksissa kuvan sielu. Siksi olen aina valon jäljillä. Kuvan aihe voi olla jotain todellista, mutta maalaus on maalaus, joka luo oman taianomaisen maailmansa. En koskaan pyri jäljentämään todellisuutta sellaisenaan, se on vain lähtökohta taiteen tekemiselle. Vaikka otankin mallia todellisuudesta, alkaa työ pian elää omaa elämäänsä ja kehittyy usein ennalta aavistamattomiin suuntiin. Ja se juuri on minulle taiteen tekemisen suuria nautintoja.

Näiden ylevien sanojen jälkeen pitää heti tunnustaa, että olen usein todella turhautunut omiin töihini. En pysty tekemään sitä, mitä toivoisin. Uskon kuitenkin pystyväni kehittymään nykytasostani, kunhan olen riittävän ahkera ja saan opastusta. Kun sitten huomaan edistyneeni ja saan onnistumisen kokemuksia, lämmittää se sielua taas hyvän aikaa. Ja jos minä pystyn, niin varmasti myös sinä, hyvä lukijani.

Minulle on moneen kertaan opetettu, että riittävät toistot ovat kehittymisen ehto. Uskon sen! Pyrkimyksenäni on tehdä jotain joka päivä, edes pieni piirros tai 10 minuutin maalaus. Ihan joka päivä se ei minulta onnistu, mutta ehkä nykytahdilla viitenä päivänä viikossa. Kova pää ja epävakaat kädet tarvitsevat jatkuvaa harjoitusta! Ja kaiken lisäksi se on todella mukavaa tekemistä.

Tähän loppuun yksi vanha pastellityöni kolmen kuukauden harjoittelun jälkeen.

Vanhankaupunginlahti talvella
Pastelli Sennelierin Pastel Card -paperille
24 x 32 cm