Leonardo da Vinci näytti Mona Lisan vanhalle opettajalleen. Opettaja meni kotiin, itki katkerasti, eikä maalannut enää koskaan.
Tarinan todenperäisyydestä minulla ei ole mitään tietoa. Mutta eihän tarinoiden tarvitsekaan olla tosia, eikä maalausten tarvitse jäljentää todellisuutta. Taiteilijan oikeuksin voimme tehdä juuri sellaisia töitä, jotka meitä miellyttävät. Koska emme voi milloinkaan miellyttää kaikkia, on parempi tehdä sellaisia töitä, jotka miellyttävät meitä itseämme.
Samainen Leonardo sanoi, että taideteos ei ole koskaan valmis, siitä vain luovutaan. Itse olen miettinyt tuota asiaa useasti, kun en ole osannut lopettaa työn tekemistä ajoissa. Aina on tuntunut, että maalaus kaipaa vielä vähän sitä ja vielä hieman tätä. Lopputuloksena on työ, jossa on aivan turhia yksityiskohtia, jotka vain hajoittavat maalauksen rakennetta ja tekevät kuvasta sotkuisen. Aika moni taiteilija on kertonut ihan samaa. On vaikeaa lopettaa maalaus ajoissa. Hyvä ohje, jonka olen jostain lukenut, sanoi maalauksen olevan valmis siinä vaiheessa, kun siitä ei voi ottaa mitään pois maalauksen kärsimättä.
Itselläni on vielä paljon oppimista maalausten yksinkertaisemisesta, vaikka olen harjoitellut samaa asiaa valokuvauksessa jo vuosikausia. Siis yksinkertaista, yksinkertaista ja yksinkertaista, kerro vain yksi tarina, ja kuvasta tulee paljon vahvempi. Tarvitsisin avuksi jonkun viisaamman ja kokeneemman, joka takapiruna sanoisi minulle: Lopeta jo!
Taiteeseen kuuluu myös epätäydellisyys. Asiat jätetään katsojan täydennettäväksi, jolloin katsoja itse omassa mielessään jatkaa taideteosta liittämällä sen oman elämänsä kehyksiin. Ehkäpä Leonardo tarkoitti jotain tämäntapaista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti