torstai 29. lokakuuta 2015

Mitä valokuvaus opettaa taiteilijalle

Vincent van Gogh kirjoitti veljelleen Theolle: Aina kun saan eteeni tyhjän kankaan, se sanoo minulle "sinä et osaa mitään!". Näin minustakin usein tuntuu - ja tuntuu usein myös teoksen valmistuttua! Olen valokuvannut lähes koko elämäni ja joskus katsellessani itse ottamiani kuvia, minusta tuntuu joskus samalta. Onneksi tällaiset epäuskon hetket eivät ole jatkuva olotila. Omista töistään ja uuden oppimista voi nauttia, vaikka lopputulos ei olekaan täydellinen.

Valokuvaus ja taidemaalaus ovat taidemuotoina aika lähellä toisiaan. Luulen että pitkä kokemukseni valokuvauksesta on auttanut minua myös maalaamisessa. Samoin taiteen tekeminen on auttanut kehittämään myös valokuvauksellista ilmaisuani. Olen huomannut alkaneeni pitää hieman erilaisista valokuvista kuin aiemmin. Kuvien manipulointi on jäänyt vähemmälle, luonnollisemman valokuvat miellyttävät nyt aiempaa enemmän. Sen sijaan, että muokkaisin valokuvaa voimakkaasti, teen mieluummin aiheesta maalauksen.

Olen tunnistanut muutamia nyrkkisääntöjä, jotka pätevät yhtä lailla valokuvaukseen kuin maalaukseen.
  1. Sommittelu on kaiken perusta. Jos se ei ole kunnossa, ei kuvaa pelasta mikään. Kannattaa siis opetella sommittelun perusasiat.
  2. Kerro yksi tarina. Yksinkertainen kuva on usein kaikkein vaikuttavin. Älä jätä katsojalle epäselväksi, mikä on kuvan aihe ja huomion keskipiste.
  3. Hyödynnä koko valööriasteikko, siis kaikkea mustan ja valkean välillä. Riittävät kontrastit antavat kuvalle voimaa.
  4. Katse hakeutuu valoisiin, teräviin ja voimakkaan kontrastin alueisiin. Olkoon siis varsinainen aihe terävä ja siinä vahvat kontrastit, muualla pehmeää, loivaa ja yksinkertaista.
  5. Rajaa kuva riittävän tiiviiksi, älä jätä turhaa tilaa laidoille. Valokuvauksessa kannattaa mennä lähemmäs aihetta, ja sitten vielä lähemmäs.
Minulle kohta 2 on erityisen haasteellinen. 

Valokuvauksessa ei näitä kaikkia voi vapaasti päättää, mutta niiden ymmärrys auttaa valitsemaan kuvakulmia, jotka mahdollistavat hyvän kuvan tekemisen. Ja sääntöjä saa rikkoa!

Itse käytän paljon omia valokuviani maalausteni lähteinä. En koskaan silti pyri jäljentämään valokuvaa, vaan haluan luoda uuden kuvan valokuvasta saamani inspiraation pohjalta. Joskus lopputulos on lähempänä valokuvaa, joskus taas lopputulos on jotain ihan muuta. Tässä yksi esimerkki valokuvasta 



ja siitä seuranneesta pastellimaalauksesta. Tämän työn tein helmikuussa 2015 edellisenä kesänä otetun valokuvan pohjalta.



On näissä jotain samaa nähtävissä. 


Lisää omia valokuviani  ja maalauksiani löytyy täältä.

maanantai 26. lokakuuta 2015

Blue Earth Pastels


Pastellitaiteilijalla ei ole koskaan liikaa liituja. Vaikka omissa valikoimissani on jo satoja liituja, tuntuu usein edelleen, että juuri tietty väri puuttuu. Märillä välineillä (vesivärit, öljyvärit, akryylit,...) maalatessa voi sekoittaa haluamansa värin, mutta pastelleissa se ei onnistu samalla tavalla. Toki voi tehdä optisia sekoituksia paperilla kerrostamalla värejä tai tekemällä eri väreistä tekstuureja, mutta siinä ei ole kovin helppoa saada aikaiseksi haluttua vaikutelmaa. Siksi eri värisiä liituja tarvitaan niin paljon.

Amerikkalainen Blue Earth Pastels tarjoaa mielenkiintoisen lähestymistavan pastellivalikoimaansa. Liidut myydään laatikoissa, joissa on yleensä 28 liitua (4 x7). Laatikot on organisoitu päävärien ympärille siten, että yhdessä rivissä on puhtaan värin valöörit ja muut kolme riviä ovat pääväristä vastavärillään neutraloituja sävyjä. Liidut ovat pystyssä vaahtomuovissa omissa koloissaan.




Kun säilyttää liidut alkuperäisissä laatikoissaan, säilyvät ne oikeassa järjestyksessä ja oikean sävyn löytäminen on helpompaa.



Tilasin koemielessä Jackson’s Art Supply –verkkokaupasta kaksi laatikkoa, kylmät ja lämpimät lähes neutraalit sävyt. Liidut ovat pehmeitä ja voin tuntuisia, miellyttäviä käsitellä. Tuntuma on aika lailla samanlainen kuin Terry Ludwigin liiduissa. Blue Earth -liidut ovat hieman näitä pienempiä. Näillä molemmilla liiduilla täyttää paperin nystyrät nopeasti, joten niitä on hankala kerrostaa montaa kertaa päällekkäin. Ainakin minun tekniikallani ne sopivat parhaiten maalauksen loppuvaiheessa viimeisen silauksen tekemiseen. Mikään ei tietenkään estä vaikka koko maalauksen tekemisen näillä liiduilla, kunhan vai tietää mitä tekee.



Sen verran pidin Blue Earth –pastelleista, että luultavasti tilaan niitä vielä lisääkin. Viimeistään siinä vaiheessa pitää taas kerran miettiä kasvavan liituvaraston säilytystä. Laatikoista kun alkaa jo tila loppua.

sunnuntai 4. lokakuuta 2015

15 minuutin maalauksia

Edellisessä blogissani kirjoitin maalauksen päättämisen vaikeudesta. Yksi keino päästä eroon liiallisesta yksityiskohtien näpertelystä on tehdä niin nopeita maalauksia, ettei yksityiskohdille jää aikaa. Olen pyrkinyt tekemään joka päivä jotain piirustus- ja maalaustaitojeni kehittämiseksi. Aina ei ole mahdollista käyttää tunteja maalaamiseen, mutta 15 minuuttia on yleensä löydettävissä. Tällöin olen usein tehnyt nopean pastellimaalauksen. 

Aiheeksi otan jonkun valokuvani, joka toimii viitteenä. Kuvaa en pyri jäljentämään. Paperiksi olen yleensä ottanut pienen 15 x 20 cm Sennelier Pastel Card -paperin, jonka olen itse leikannut isommasta arkista. Paperin teippaan kiinni alustaan. Otan esille pastelliliidut, joista valitsen kourallisen työssä käytettäviä värejä. Sitten ajastan kännykän hälyttämään 15 minuutin päästä. Maalaan kunnes aika on täynnä. Olen kuitenkin armollinen itselleni ja sallin muutaman vedon vielä aikamerkin jälkeenkin, vaikka ehkä se on vain itsekurin puutosta.

Pikamaalauksiin suhtautuu eri lailla kuin isompiin töihin. Kun ne tietää vain harjoituksiksi, ei puutteista kanna huolta. Usein tällaisista vaillinaisista töistä oppii paljon, ja niitä voi käyttää avuksi, kun tekee samasta aiheesta isomman työn. Tässä muutamia viime aikoina tekemiäni 15 minuutin maalauksia.






Olen kokenut tällaisen harjoituksen hyödylliseksi. Se auttaa maalaamaan irtonaisemmin ja tuo maalaustekniikkaan varmuutta. Omia töitä on vaikea arvioida. Rohkenen silti uskoa, että nämä harjoitukset ovat jo hieman auttaneet minua pääsemään irti kankeasta maalaustavastani. Paljon töitä pitää toki vielä tehdä, eikä taiteessa koskaan tulla valmiiksi.

Saavutukset ovat ennen työntekoa vain sanakirjassa. Kaikessa oppimisessa riittävät toistot ovat välttämättömiä. Golfissa swingin vakiintuminen vaatii kuulemma 10000 toistoa. Sama maaginen luku 10000 esiintyy monien muidenkin taitojen kohdalla. Ehkä siis pitää tehdä 10000 piirustusta tai maalausta? Siihen ei taida minun elinvuoteni enää riittää. 

Luin joskus eräästä taidekirjasta, että jo 500 maalauksen jälkeen kaikki huomaavat taidoissaan selvää edistymistä. Kuinka lohdullista!

torstai 1. lokakuuta 2015

Lopeta ajoissa


Leonardo da Vinci näytti Mona Lisan vanhalle opettajalleen. Opettaja meni kotiin, itki katkerasti, eikä maalannut enää koskaan.



Tarinan todenperäisyydestä minulla ei ole mitään tietoa. Mutta eihän tarinoiden tarvitsekaan olla tosia, eikä maalausten tarvitse jäljentää todellisuutta. Taiteilijan oikeuksin voimme tehdä juuri sellaisia töitä, jotka meitä miellyttävät. Koska emme voi milloinkaan miellyttää kaikkia, on parempi tehdä sellaisia töitä, jotka miellyttävät meitä itseämme.

Samainen Leonardo sanoi, että taideteos ei ole koskaan valmis, siitä vain luovutaan. Itse olen miettinyt tuota asiaa useasti, kun en ole osannut lopettaa työn tekemistä ajoissa. Aina on tuntunut, että maalaus kaipaa vielä vähän sitä ja vielä hieman tätä. Lopputuloksena on työ, jossa on aivan turhia yksityiskohtia, jotka vain hajoittavat maalauksen rakennetta ja tekevät kuvasta sotkuisen. Aika moni taiteilija on kertonut ihan samaa. On vaikeaa lopettaa maalaus ajoissa. Hyvä ohje, jonka olen jostain lukenut, sanoi maalauksen olevan valmis siinä vaiheessa, kun siitä ei voi ottaa mitään pois maalauksen kärsimättä.

Itselläni on vielä paljon oppimista maalausten yksinkertaisemisesta, vaikka olen harjoitellut samaa asiaa valokuvauksessa jo vuosikausia. Siis yksinkertaista, yksinkertaista ja yksinkertaista, kerro vain yksi tarina, ja kuvasta tulee paljon vahvempi. Tarvitsisin avuksi jonkun viisaamman ja kokeneemman, joka takapiruna sanoisi minulle: Lopeta jo!


Taiteeseen kuuluu myös epätäydellisyys. Asiat jätetään katsojan täydennettäväksi, jolloin katsoja itse omassa mielessään jatkaa taideteosta liittämällä sen oman elämänsä kehyksiin. Ehkäpä Leonardo tarkoitti jotain tämäntapaista.

Turvallisesti pastelleilla


Taidemaalauksessa käytettävät värit sisältävät samoja pigmenttejä välineestä riippumatta, mutta sideaine on erilainen. Kuivapastellit ovat lähes puhdasta pigmenttiä, sideaineena voi olla hieman kalkkia tai valkoista liitua. Osa pigmenteistä on myrkyllisiä, joten niitä ei saa päästää elimistöön.

Kuivapastellit ovat enemmän tai vähemmän pölyäviä. On tärkeää huolehtia siitä, ettei pölyä hengitetä tai sitä joudu suuhun.

Maalatessa maalauksesta irtoaa aina pastellipölyä. Siksi maalaus on syytä pitää pystyssä ja maalauksen alla tulee olla kaukalo tms., johon pastellimurut ja pöly putoavat. ÄLÄ KOSKAAN PUHALLA MAALAUKSEEN SISÄTILOISSA. Maalausta voi hieman koputella, jolloin irtonaiset hiutaleet putoavat keräysastiaan. Ulkona maalatessa tällä ei ole niin suurta väliä. Lopuksi käyn aina ulkona puhaltamassa maalauksesta irtonaiset pigmentit pois, koska ne eivät aina pelkällä koputtelulla irtoa. Käsittääkseni en ole tässä tehnyt kovin suurta ympäristörikosta. Erityisen pölyävillä liiduilla maalatessani käytän itse yksinkertaista hengityssuojainta. Jos on allergiaa tai keuhkosairauksia on suojaimen käyttö erityisen tärkeää. Omassa ateljeessani pidän maalatessani käynnissä myös ilmanpuhdistajaa. 

Maalatessa väriä tarttuu myös väistämättä käsiin. Se ei ole sisänsä vaarallista, kunhan vain pesee kädet huolellisesti työn jälkeen eikä vie sormia sitä ennen suuhun. Kädet voi myös suojata ohuilla kumihansikkailla tai suojavoiteella. Maalatessa käsiä on joka tapauksessa syytä pyyhkiä vaihdettaessa liiduistani toiseen, koska muutoin väriä siirtyy liidusta toiseen ja vähän ajan kuluttua kaikki liidut näyttävät harmailta.

Valmiista työstäkin irtoaa väriä. Sitä ei pidä kosketella eikö kopistella. Työn voi lopuksi suojata hyvälaatuisella pastelleille tarkoitetulla fiksatiivilla. Fiksatiivin käyttö jakaa mielipiteitä, sillä se hieman tummentaa ja tylsistyttää värejä. Tästä syystä en yleensä fiksaa valmiita töitä. Jos joku tietää fiksatiivin, joka ei muuta sävyjä, niin kertokaa toki minullekin. Sen sijaan käytän fiksatiivia työn aikana, jos paperin nystyrät ovat menneet tukkoon eikä se enää ota vastaan uutta kerrosta pastellia. Pieni fiksatiivisuihke tuo värin päälle hieman uutta särmää, johon pastelli voi tarttua. Fiksatiivin pitää olla oikeaa tyyppiä. Englanniksi käytetään termiä workable fixative. ÄLÄ SUIHKUTA FIKSATIIVIA SISÄTILOISSA äläkä hengitä sitä.

Valmis hieno työsi ansaitsee kunnon kehykset, jossa se näyttää vieläkin upeammalta. Pastellityöt kehystetään lasin alle ja ne tarvitsevat riittävän paksun paspartuurin. Maalauksista voi pudota hiukkasia myös lasin alla. Joskus käytetään tuplapaspartuuria, jossa jätetään pieni tila putoavia murusia varten.

Itse olen vasta hiljattain alkanut kehystää töitäni. Aiemmin ei tähän ollut mitään syytä, koska en olisi omia töitäni seinälleni kelpuuttanut, saati sitten kehdannut muille antaa. Tässä kuitenkin yksi työ noin kolmen kuukauden harjoittelun jälkeen.

Kesäinen päivä Kallahdenniemellä
24 x 32 cm Sennelier Pastel Card





keskiviikko 23. syyskuuta 2015

Miksi olen valon jäljillä?

"Taiteilija työnä ei ole kuvata todellisuutta tai käyttää realistisia värejä, vaan luoda väriyhdistelmillä aisteja miellyttävä valon ja tilan maailma". Jotain tämän tapaista sanoi J.M.W. Turner. Näin ajattelen ja tunnen itsekin.

Kun ryhdyin harrastamaan kaksi vuotta sitten taidemaalausta, seurasin sisäistä luomisen tarvetta, joka lienee ollut siellä koko elämäni, mutta välillä aika taka-alalla. Tavoitteenani ei ole tulla suureksi taiteilijaksi. En ole siihen tarpeeksi lahjakas ja sitäpaitsi 40 vuotta myöhässä. Silti taiteen tekemisestä voi nauttia, kunhan samalla sietää polulla väistämättä kohtaamiaan epäonnistumisia. 

Epäonnistumiset kuuluvat asiaan. Ilman niitä ei ole myöskään nautintoa kehittymisestä ja onnistumisista. Saavutukset edellyttävä aina työtä, paljon työtä. Minun iässäni ei ole enää aikaa hukattavaksi. Jos aikoo vielä jotain oppia, on oltava vielä ahkerampi kuin nuorena. Epäonnistumisista oppii usein enemmän kuin onnistumisista. Siksi pyrinkin noudattamaan fail fast -periaatetta. Siis paljon töitä nopeasti. Mitä nopeammin epäonnistuu, sitä nopeammin oppii myös hyvät työskentelytavat ja taidot. En tietenkään pyri tarkoituksella huonoihin töihin, mutta otan ne oppina vastaan.

Taidetta tehdään jäsentämällä kaksiulotteista pintaa abstrakteilla kuvioilla, viivoilla, väreillä ja tekstuureilla. Valo tai valon illuusio on kaikissa maalauksissa kuvan sielu. Siksi olen aina valon jäljillä. Kuvan aihe voi olla jotain todellista, mutta maalaus on maalaus, joka luo oman taianomaisen maailmansa. En koskaan pyri jäljentämään todellisuutta sellaisenaan, se on vain lähtökohta taiteen tekemiselle. Vaikka otankin mallia todellisuudesta, alkaa työ pian elää omaa elämäänsä ja kehittyy usein ennalta aavistamattomiin suuntiin. Ja se juuri on minulle taiteen tekemisen suuria nautintoja.

Näiden ylevien sanojen jälkeen pitää heti tunnustaa, että olen usein todella turhautunut omiin töihini. En pysty tekemään sitä, mitä toivoisin. Uskon kuitenkin pystyväni kehittymään nykytasostani, kunhan olen riittävän ahkera ja saan opastusta. Kun sitten huomaan edistyneeni ja saan onnistumisen kokemuksia, lämmittää se sielua taas hyvän aikaa. Ja jos minä pystyn, niin varmasti myös sinä, hyvä lukijani.


Minulle on moneen kertaan opetettu, että riittävät toistot ovat kehittymisen ehto. Uskon sen! Pyrkimyksenäni on tehdä jotain joka päivä, edes pieni piirros tai 10 minuutin maalaus. Ihan joka päivä se ei minulta onnistu, mutta ehkä nykytahdilla viitenä päivänä viikossa. Kova pää ja epävakaat kädet tarvitsevat jatkuvaa harjoitusta! Ja kaiken lisäksi se on todella mukavaa tekemistä.

Tähän loppuun yksi vanha pastellityöni kolmen kuukauden harjoittelun jälkeen.

Vanhankaupunginlahti talvella
Pastelli Sennelierin Pastel Card -paperille
24 x 32 cm



tiistai 22. syyskuuta 2015

Pastellipaperin valinnasta


Edellisessä kirjoituksessani kerroin käyttämistäni pastelliliiduista. Toinen yhtä merkittävä tekijä pastellimaalauksessa on maalauspohja, siis yleisimmin pastellipaperi. Luultavasti paperit jakavat käyttäjien mielipiteet vähintään yhtä paljon kuin pastelliliidut. 

Olen kokeillut monia eri papereita. Pikkuhiljaa minulle on alkanut muodostua käsitys suosikkipapereistani, joita tosin on vielä aika monta. Luulenpa tulevina vuosina käyttämäni paperit rajoittuvat muutamaan vaihtoehtoon. Aina kannattaa silti jättää ovi raolleen uusille tuotteille.

Pastellipaperit on yleensä sävytetty muuhun väriin kuin valkoiseen. Värilliset paperit sopivat hyvin pastelleille. Paperin väri voi olla lämmin tai kylmä, joka samalla antaa tietyn tunnelman maalaukselle. Usein pastellitöissä paperin pohjaväri hieman pilkistelee maalauksen alla luoden samalla kaunista väriharmoniaa koko työlle. Pastelleilla harvemmin peitetään ihan koko paperi, jolloin valkoinen pohja paistaisi ikävällä tavalla.

Paperilaatuja

Ingrespaperi on perinteinen pastellipaperi. Pastelliväri tarttuu tähän paperiin melko heikosti, jolloin maalauksista tulee hailakoita ja paperista irtoaa paljon pastellipölyä. Ingrespaperi ei kestä kovaa hankaamista, joten värien sekoittaminen paperilla on vaikeampaa. Värien kerrostaminen on haastavaa. Olen yrittänyt totutella tähän paperilaatuun huonolla menestyksellä. Nykyisin käytän sitä vain nopeisiin luonnoksiin.

Canson Mi-Teintes lienee yksi suosituimmista pastellipapereista. Caran d'Achen pastellipaperi on tätä samaa paperia eri paketissa. Tällä paperilla on kaksi erilaista puolta. Etupuolella on vähän vohvelia muistuttava kennokuviointi, jota on vähän työlästä saada pastelleilla peitettyä ilman huolellista värin hieromista. Toiset pitävät tästä kuviosta. Itse en erityisemmin pidä, mutta sehän on tietysti makukysymys. Paperin toinen puoli on sileämpi, siis enemmän minun makuuni. Olen havainnut monien pastellitaiteilijoiden käyttävän nimenomaan sileämpää puolta. Tämä paperi ei ota sovinnolla vastaan montaa värikerrosta.

Canson Mi-Teintes Touch on paksuhko päällystetty paperi, jota on saatavissa eri kokoisina arkkeina useissa väreissä. Pinta on nahkea ja siinä on vahvat nystyrät. Tämä paperi kestää myös märkää (esim. pohjamaalaus vesiväreillä) ja ottaa vastaan monta värikerrosta oikein käytettynä. Yksi suosikkipapereistani!

Samettipaperi (velour) on pinnaltaan nukkamainen. Siihen ei tahdo saada tehtyä tarkkoja viivoja ja rajoja. Paperin pinnalla värit eivät tahdo sekoittua. Töistä tulee todellakin samettisen pehmeitä ja värit jäävät himmeiksi, kun suuri osa väripigmentistä putoaa pois paperista, jos ei kiinnitä työtä huolella fiksatiivilla. Itse en ole innostunut tästä paperista, vaikka se aluksi tuntuikin miellyttävältä.

Sennelier Pastel Card on hiekkapaperimainen karkea ja tanakka kartonki. Siihen voi kerrostaa monta värikerrosta ja se kestää hyvin hankaamista. Sen sijaan kosteutta se ei siedä lainkaan. Itse olen pilannut pari työtä, kun sade on ulkona päässyt yllättämään. Olen käyttänyt melko paljon näitä papereita.

Clairefontaine Pastelmat on mielenkiintoinen paperi. Pinta on samettimainen, mutta sillä pystyy työskentelemään tarkemmin kuin samettipaperilla. Sietää märkää ja ottaa vastaan monta värikerrosta karistamatta juuri lainkaan väripölyä. Olen käyttänyt tätä paperia useimmiten silloin, kun olen tehnyt akvarelleilla pohjamaalauksen. Väri leviää märällä pinnalla nopeasti ja sekoittuu viereisiin väreihin, jolloin pohjamaaluksesta tulee helposti unenomainen. Tätä paperia ostin alunperin Ranskan matkallani ja sittemmin olen tilannut sitä Amazonista, kun en ole Suomesta löytänyt.

Uluru (Ayers Rock)
Tehty 2014/06
Canson Mi-Teintes -paperi
24 x 32 cm


Yleisesti maailmalla tunnetut pastellitaiteilijat käyttävät pääosin hiekkapaperimaisia (sanded paper) maalauspohjia. Suomessa myytävistä tämän kaltaisia on Sennelierin Pastel Card ja Cansonin Mi-Teintes Touch. Jos joku tuo maahan muita merkkejä, kuten Uart tai Ampersand, antakaa minulle vinkki. Haluaisin joskus näitä kokeilla.

Nyttemmin olen alkanut käyttää myös akryylilla pohjustettuja itse tehtyjä maalauspohjia. Näistä kirjoitan lisää myöhemmin.
Pastellipaperin ja -liitujen valinta on mitä suuremmassa määrin omii mieltymyksiin ja käytettyyn maalaustekniikkaan liittyvä kysymys. Suosittelen kokeilemaan eri yhdistelmiä ja etsimään omat suosikkisi.


Lisäys 31.3.2016: Katso myös arvioni Uart 500 -paperista täältä.